Wargaming.Netin synttärit olivat valkovenäläinen spektaakkeli

Pressireissut ovat yleensä melko ennalta-arvattavia tapahtumia. Istutaan konferenssihuoneessa ja kuunnellaan mitä studiopomot ja PR-jehut haluavat lehdistölle kertoa. Sitten sekopäinen pelikehittäjä päättää järjestää valtavat synttärit. Lentonäytös. Panssarivaunutaistelunäytös. Lasershow. Liekkitanssityttöjä. Koko perheen pelehtimistä. Lentonäytös. Radio-ohjattavia tankkeja ja veneitä. Tapahtumapaikkana sotamuseo. Panssarivaunukyyditystä. Bändeinä Hurts ja The Offspring.

Idän pojat kun juhlivat, niin he juhlivat tosissaan. Vierailu Wargaming.Net-pelikehittäjän kotikonnuille olikin vähätellysti sanoen melkoinen elämys.

Lue koko juttu, Kommentit

Vuosi 2013 tähän mennessä: 20 suosituspeukkua, kolme vältettävää

Olemme kohta puolessavälissä elokuuta ja hyvän matkaa vuoden 2013 puolenvälin tuolla puolen. Sen kunniaksi päivin Hall of Fame –sivua ja ynnäsin, jotta mitäs tähän mennessä arvostelurintamalla onkaan tapahtunut.

Saldo kertoo, että tähän mennessä olemme jakaneet yhteensä 20 Suosittelemme-peukkua ja kolme äärimmäistä Vältä-punapeukkua. Eilen julkaistu Mario & Luigi: Dream Team Bros –arvostelu nosti peukkumäärän tasan 20:een, vaikka sitä ei yhteenvetosivulle vielä olekaan päivitetty. Tahti on siis ollut äärimmäisen kiivas 2,5 peukkua kuukaudessa.

Vuonna 2012 jaoimme muuten yhteensä 21 Suosittelemme-peukkua (2011: 34) sekä kuusi Kokeile-peukkua. Nykyäänhän kategoriat on yhdistetty.

Mitkä teokset ovatkaan saaneet tähän mennessä isoa vihreää? Se selviää täältä:

Linkki: Domen Hall of Fame

Lue koko juttu

Wargaming.Netin synttäreillä 3+4: sotahommissa ja Minskissä

Wargaming.net-pelitalon 15-vuotissynttäreistä riittää kummasteltavaa vielä joksikin aikaa. Jotta homma saataisiin jossain vaiheessa pakettiin, niin runtataanpa matkapäiväkirjavideoiden 3. ja 4. osa kerralla tähän, kaupanpäällisiksi vähän pidempi ja täysin satunnaisesti leikattu kymmenminuuttinen reissunäkymävideo.

Miten World of Tanks –kehittäjä juhlii ja miten tapahtuman vieraita vietiin? No näin:

Killer is Dead rämpii Japanissa

Killer is Dead

Suda 51, mies Grasshopper Manufacturen takana on tunnettu erikoisista ja persoonallisista peleistään. Joskus mies osuu maaliinsa, toisinaan taas menee vähän ohitse, mutta kylmäksi Sudan pelit jättävät aika harvoin. Jos Japanin myyntilukuihin on uskominen, miehen uusin peli, Killer is Dead, ei kuitenkaan ole löytänyt kohdeyleisöään.