Eilen paljastettiin, että kesällä 2015 ilmestyvä Jurassic Park IV on nimeltään Jurassic World. Nyt elokuvasta on julkaistu ensimmäinen traileri. No, ainakin tavallaan.

Eilen paljastettiin, että kesällä 2015 ilmestyvä Jurassic Park IV on nimeltään Jurassic World. Nyt elokuvasta on julkaistu ensimmäinen traileri. No, ainakin tavallaan.

Selaipeli Travian on poikkeuksellisen pitkäikäinen nettistrategia. Peli näet vietti juuri jo yhdeksänsiä syntymäpäiviään. Eikä Travian ole pelkästään yksi maailman suosituimmista selainpeleistä, vaan myös ihan kunnon kulttiteos.
Travian julkaistiin syyskuussa 2004, ja sitä on pelannut tähän mennessä jo 125 miljoonaa ihmistä.

Tom Clancy on tuttu nimi myös pelimaailmassa ja herran nimeen liitetäänkin kaikenlaisia hirmuisia sotakuvaelmia. Viisi vuotta sitten julkaistu Tom Clancy’s Endwar ei taida kovin monen kelloja soitella, eikä sinänsä ihme. Olihan se kiva konsoli-rts, mutta eivät rts:t konsoleilla viihdy. Nyt peli kuitenkin tekee uutta paluuta PC:lle ja Macille, mutta hyvin, HYVIN erilaisessa muodossa. JOK ensitestii!

Suomalainen pelikehittäjä Breach Entertainment julkaisi viime vuonna esikoispelinsä Shardlands, joka on tunnelmallinen ja mukavatempoinen puzzleseikkailu. Peli saapuu pian myös muille alustoille, sillä sen PC-versio Shardlands: Director’s Cut on parhaillaan Steam-palvelun Greenlight-äänestyksessä.

Hasbro-yhtiö varajohtaja Eric Nyman paljasti Hasbro Investor Day 2013 -tilaisuudessa uutta tietoa tulevista Transformers-leluista – mutta myös ensi vuoden elokuvasta.

Monty Pythonin hullu maailma on näköjään tehty uusiksi. Tässä tarjolla traileri

Suosittelemme, 4,5/5. Tästä ei enää peli paljoa kauheammaksi muutu. Siis hyvällä tavalla kauheaksi. Heikki Takala raportoi pehmustetusta, kirkkaasti valaistusta huoneestaan…

24 karaatin kullasta tehdyt sätkäpaperit. Paljon muuta ei ihminen tarvitse.

Paul Giamatti selvensi eilen The Amazing Spider-Man 2:n pahistilannetta. Nyt myös Chris Cooperilta on saatu kommentti aiheesta.

Tex Murphy oli FMV-pelien kulta-aikaan yksi genren harvoja valopilkkuja. Yllättävän hyvällä huumorilla tehdyt etsiväpelit viihdyttivät. Ei siis ihme, että Kickstarterista löytyi tukea uuden pelin tekemiselle. Ja se näyttää ajan hengelle uskolliselta.

Hämähäkkimiehen ja muiden Marvel-sankarien lisäksi terrori-iskuja on käsitelty vaikka kuinka monessa sarjakuvassa

Mahtoiko Tom Clancy aikoinaan aavistaa nimensä pelilisenssin myydessään aavistaa miten monella tapaa Ubisoft tulee sitä hyödyntämään? Clancyn nimi kun on sittemmin liitetty jos jonkinlaiseen peliyhteyteen. Nyt on kuitenkin lupa vähän kummastella, sillä viiden vuoden takainen Tom Clancy’s EndWar –naksustrategia tekee paluun PC-ruuduille. Ihan kiva sotapeli ei jäänyt historiaan merkkipaaluna, mutta kyllä sitä mielellään pelasi. Vaan kuinkas käy, kun siitä viritellään nettimoninpelattava f2p-versio?
Kuulostaa sinänsä lupaavalta! Kyllä nyt kivoja rts-pelejä maailmaan mahtuu, vaikka onlinena, jopa f2p:nä! Kun rts-genre ei enää niin hirveästi uusilla julkaisuillaan, niin kyllä tälle antaa mielellään mahdollisuuden.

Muutama päivä sitten internetissä huhuttiin siitä, että syksy tuo Assassin’s Creed IV: Black Flag -merirosvoseikkailun lisäksi mukanaan muutakin assassiiniaiheista pelattavaa. Verkkoon vuotaneista pelilistauksista pääteltiin, että PlayStation Vita -käsikonsolille alun perin julkaistu Assassin’s Creed: Liberation saisi HD-versioinnin isommilla laitteilla.

Nicholas Hoult esitti Petoa pari vuotta sitten ilmestyneessä X-Men: First Classissa. Hiljattain YouTubeen ladattu video esittelee vaihe vaiheelta, miten Houltista tehtiin sinikarvainen mutanttitiedemies.

Electronic Arts ja Anttila järjestävät NHL 14 -lätkäpelin julkaisun myötä yömyyntitapahtuman, joka alkaa tänään kello 18:00 Kampin kauppakeskuksen Anttilassa. Tapahtumassa pääsee pelaamaan uutta NHL 14 –peliä, osallistumaan ensimmäiseen NHL 14 –turnaukseen ja pelimyyntikin alkaa tasan kello 00:01.
NHL 14 -turnauksen ilmoittautuminen alkaa klo 18:00 ja mukaan pääsee ensimmäiset 32 ilmoittautunutta. Varsinainen turnaus alkaa klo 19:00. Turnauksen voittaja aa muun muassa Wii U –pelikonsolin.

Legendary Pictures on mitä ilmeisimmin esitellyt tulevan Godzilla-elokuvansa tähden Sao Paulossa, Brasiliassa järjestetyillä messuilla.

Legendary Pictures on mitä ilmeisimmin esitellyt tulevan Godzilla-elokuvansa tähden Sao Paulossa, Brasiliassa järjestetyillä messuilla.

Vin Dieselin Riddick on hahmo, joka teki aika moneen vaikutuksen ensiesiintymisessään Pitch Black -elokuvassa. Jatko-osa ei ollut ihan samaa tasoa, mutta niin vain trilogia saatiin täyteen. Kolmas elokuva pyörii parhaillaan elokuvateattereissa ja sen kunniaksi Vin Diesel itse on paljastanut, että myös kolmas Riddick-peli on työn alla.