
Marvelin sarjakuviin pohjautuvia fanifilmejä on julkaistu vuosien saatossa jo useita. Erityisen suosittu hahmo on ollut Tuomari, jonka seikkailuja voidaan sovittaa liikkuvaksi kuvaksi ilman erityisen työteliäitä erikoistehosteita.

Marvelin sarjakuviin pohjautuvia fanifilmejä on julkaistu vuosien saatossa jo useita. Erityisen suosittu hahmo on ollut Tuomari, jonka seikkailuja voidaan sovittaa liikkuvaksi kuvaksi ilman erityisen työteliäitä erikoistehosteita.

Epäonnista Hämähäkkimies-musikaalia yritetään elvyttää legendaarisen kauhurokkarin avustuksella.

Kapteeni, onko kaikki kunnossa? Häröilymittari heiluu taas punaisen puolella.

Baldur’s Gate 2 on yksi kaikkien aikojen legendaarisimmista tietokoneroolipeleistä. Klassikko toimii yhä myös alkuperäisenä versiona ja näyttää modattuna myös aika hyvältä. Tästä huolimatta tarjolla on pian myös uuteen uskoon meikattu erikoisversio.

Cliff Martinez ei välttämättä sano nimenä mitään, ainakaan jos et ole vannoutunut Red Hot Chili Peppers -fani, mutta olet varmasti törmännyt hänen teoksiinsa muun muassa erinomaisessa Drive-elokuvassa. Kyseessä kun on tunnettu säveltäjä, jonka tuorein työkeikka on Far Cry 4. Jaa mikä?!

Maailman ihanin Kuolema on vihdoinkin kääntynyt suomeksi goottien ja hyvän sarjakuvan ystävien iloksi.

Tänä vuonna nähdään varsinainen Android-konsolien esiinmarssi. Ensin julkaistiin kohuttu Ouya, sitten NVIDIA toi markkinoille oman Shield-käsikonsolinsa. Pian julkaistaan myös sekä pikkuruinen GameStick että ohjainvalmistaja Mad Catzin M.O.J.O. Viimeksi mainitun pitäisi löytyä kauppojen hyllyiltä 10. joulukuuta.

Nyt se on virallista. Grand Theft Auto V on käsittämättömän kova menestys. Niin iso hitti, että se nurjersi jopa Hollywoodin megateokset.
GTA V näet on jo rikkonut kokonaiset seitsemän virallista Guinnessin tilastoimaa maailmanennätystä.

Activision jatkaa Angry Birds –pelien julkaisulinjalla isoilla konsoleilla. Aiempi suomalaisen Housemarque-studion tekemä Angry Birds Trilogy myi HD-konsoleilla erinomaisen paljon, joten ei ihme että mobiilialustoilla väkevästi hititellyt Angry Birds Star Wars saapuu sekin isoille pelikoneille.
Star Wars –versio pelistä ei muuten ole mikään turha lämmittely, vaan kenttäsuunnittelultaan ja sielultaan jopa alkuperäispelejään nautittavampi, hauskempi ja haastavampi luomus. Sen parissa on vilahtanut meikälläkin jokunen tunti tabletilla pelaillessa.

Ennen nykyistä sarjisleffabuumia supersankarielokuvissa ei useinkaan nähty Hollywoodin A-luokan tähtiä. Hyvä esimerkki tästä on vuoden 1989 The Punisher -elokuva. Sitä ”tähditti” jo 80-luvulla Stallonen ja Schwarzeneggerin varjoon jäänyt Dolph Lundgren.

Jason Friedberg ja Aaron Seltzer sitten jaksavat. Scary Moviesta ja muista parodiapätkistä tuttu parivaljakko on ottanut käsittelyynsä Nälkäpelin. Siinä sivussa irvaillaan Avatarille, The Expendablesille ja jopa Angry Birds -pelille.

Muutaman vuoden takainen Dungeon Defenders on kerännyt itselleen laajan yleisön eri alustoilla. Mukavan toiminnallista tower defence -sähellystä tarjonnut peli saa nyt jatko-osan, joka keskittyy oleelliseen.

Nälkäpeli – Vihan liekit -elokuva saapuu suomalaisille nähtäväksi ensimmäisenä maailmassa eli kaksi päivää ennen Yhdysvaltojen ensi-iltaa.

M. Night Shyamalanin ohjaama After Earth sai ensi-iltansa kesällä. Ennakkoon vaikutti siltä, että ohjaaja voisi kääntää uransa raiteilleen karmean The Last Airbenderin jälkeen, mutta kuinkas kävikään…

Nightwish on virallistanut suhteensa Floor Jansenin kanssa. Yhtye tiedotti asiasta hetki sitten Facebookissa.

Ranskalainen Quantic Dream –studio ei ole tehnyt montaa peliä. Itse asiassa tasan neljä. Mutta jokainen niistä on ollut mieleenpainuva, uskomaton elämys. Tai ainakin ne kolme aiempaa julkaisua, toivon mukaan tämä juuri tänäänkin ilmestynyt uutukainen eli BEYOND: Two Souls.
Quantic aloitti elokuvamaisten tarinoiden kertomisen videopelimuodossa jo 1999 julkaistulla Omikron: The Nomad Soul –seikkailullaan, mutta varsinaisesti pankki räjähti vuoden 2005 Fahrenheitilla. Se oli tarinankerronnalla, kameroilla ja kuvakulmilla leikittelevä äimistyttävä seikkailu, josta olisi kieltämättä kiva saada HD-versio nykypelikoneillekin. Ja sitten tuli Heavy Rain.

Vuonna 1987 julkaistu Chainsaw Warrior oli joidenkin kuvausten mukaan kuin FPS-räiskintäpeli, joka vain sattui olemaan yksinpelattava lautapeli. Pienen mitan kulttipeli palasi tänään näyttävästi peliduuduille, sillä kasarilautapeli on julkaistu tänään Steamissä PC:lle. Löytyypä pelistä myös muutaman päivän ”vanhat” Android- ja iOS-versiotkin!

James Pond oli 90-luvun alussa seikkaillut kala-agentti, jonka seikkailuista nautittiin tuolloin ihan neljän pelin verran. James Pond, James Pond 2, The Aquatic Games ja James Pond 3: Operation Starfish olivat oivia teoksia, ja olihan niiden päähenkilökin veikeä tyyppi. Persoonallinen vedenalainen salainen agentti kun metsästi omalla tavallaan pahiksia Britanniaa puolustaen.

George Clooneyn ohjaama ja tositapahtumiin perustuva trilleri The Monuments Men kertoo historian suurimmasta aarrejahdista toisen maailmansodan aikaan. Clooneyn ohella elokuvan pääosissa nähdään mm. Matt Damon, Bill Murray, Jean Dujardin, John Goodman, Bob Balaban, Hugh Bonneville ja Cate Blanchett.

Juho Anttila palasi tauon jälkeen Forza Horizonin baanalle ja päätti koeajaa kolme peliin julkaistua DLC-laajennusta, jotka olivat jääneet julkaisunsa kieppeillä koeajamatta. Ja hitsi, hyviähän ne olivat!