Rivian Geralt ratsastaa keväällä myös sarjakuvahyllyyn

Alun perin kirjoissa seikkaillut synkkää noituri Geralt jatkaa seikkailujaan The Witcher -pelisarjan kolmannessa osassa ensi vuonna. The Witcher 3: Wild Hunt on syystä yksi ensi vuoden odotetuimmista peleistä. Samanaikaisesti Geralt tekee kuitenkin uuden aluevaltauksen. Mies nimittäin löytyy jatkossa myös sarjakuvahyllystä.

Lue koko juttu, Kommentit

Punainen Risti haluaa sotapeleihin realismia

Väkivalta- ja sotapelit ovat aina tarjonneet aseet käteen ja runsasta vihollisten lahtaamista, usein ilman seuraamuksia. Punaisen Ristin kansainvälinen komitea puolestaan viestittää pelinkehittäjille, että mitäpä jos peleissä kuvattaisiin myös väkivalta- ja sotarikoksia ja niiden seuraamuksien lisäämistä.

Pelaaminen on joskus yksiulotteista. Aivot laitetaan narikkaan ja listitään porukkaa. Mutta peleissä käsitellään harvemmin, saati syvällisemmin sodan vääryyksiä. Väkivaltapelit ovat usein saaneet osakseen muun muassa kukkahattutätien ja poliitikkojen suunpieksämistä, mutta harvoin kehittävää palautetta. Punainen Risti kannustaakin pelintekijöitä ottamaan huomioon sotapeleissään tosielämässä tapahtuvia sotarikoksia.

Lue koko juttu, Kommentit

Combat Commander: Europe (lautapeli)

Kuten Fighting Formations -pelin arviossa jo totesin, pidän suuresti Chad Jensenin suunnittelemasta Combat Commander –pelisarjasta. Korttipohjainen peli tekee taistelemisesta kaoottista ja helppoa. Suuretkin taistelut ovat ohi parissa tunnissa, minkä ansiosta sen pariin on helppo houkutella uusia pelaajia.

Combat Commanderin suunnittelufilosofia pohjautuu Fate-kortteihin, jotka voitaisiin karkeasti suomentaa kohtalokorteiksi. Nimitys on osuva, sillä kortit todella määräävät sotilaiden kohtalon. Samalla ne luovat taisteluihin odottamattomia tapahtumia.

Lue koko juttu, Kommentit

Kiinnostaako Steam Controller? – Katso esittelyvideo

Steam Controller

Valve julkisti hiljattain kolme suurta uutista. SteamOS-käyttöjärjestelmä, Steam Machines -olohuonetietokoneet ja Steam Controller -ohjainovat Valven yritys vallata paikka pelaajien olohuoneesta. Viimeksi mainittu vekotin on herättänyt ehkä eniten kummastusta, onhan ohjaimen kohdalla tehty lukuisia sangen mielenkiintoisia suunnitteluratkaisuja.

Lue koko juttu, Kommentit

Domen arvosteluviikko 40/2013: Capcom Arcade Cabinet, The Old Gods, Foul Play, Killer is Dead, Rain, Mad Max, Assassin’s Creed IV, Child of Light, Nelinpeli

Domessa viikolla 40 muun muassa…

  • Capcom Arcade Cabinet (PS3, Xbox 360)
  • Crusader Kings II: The Old Gods DLC (Mac, PC)
  • Foul Play (PC, Xbox 360)
  • Killer is Dead (PS3, Xbox 360)
  • Motocross Madness (Xbox 360)
  • Rain (PS3)
  • Mad Max -ensikosketus – ajoneuvorooliseikkailuräiskintä kutsuu nuken lapsia
  • Logitech G100s – vaatimaton mutta pätevä peruspelihiiri
  • Assassin’s Creed IV: Black Flag – iso ei Disneyn kiiltokuvapiraateille [osa 1]
  • Mulkaisu: Puppeteer
  • Mulkaisu: Divekick

Lue koko juttu, Kommentit

Microsoft-pomo tahtoo nähdä Xbox Onen ja PC:n välistä synergiaa

Konsolistien ja PC-pelaajien välillä on ollut ties kuinka pitkään enemmän tai vähemmän ylittämätön kuilu. En edes tarkoita iänikuista keskustelua siitä, mikä onkaan paras alusta. Sen sijaan viittaan siihen, että useimmissa tapauksissa konsolipelaajat ja PC-harrastajat nauttivat moninpeleistä omissa porukoissaan. Siitä huolimatta, että tahkottavana olisi saman pelin eri alustalle julkaistu versio.

Lue koko juttu, Kommentit

Vieraissa: Housemarque

Vieraissa

Kuumeisesti odotetun PlayStation 4:n julkaisu lähestyy kohisten. Sonyn tulevan olohuoneiden kruunun lippulaivoja on PS Plus -käyttäjille ilmaisena tarjoiltava Resogun, jonka kehitystaivalta on seurattu erityisen tarkkaan sinivalkoisten lasien läpi. Peliä kehittää legendaarinen suomalainen pelistudio Housemarque, jonka aiempiin taidonnäytteisiin lukeutuvat mm. Super Stardust, Outland, Dead Nation sekä tietysti seikkailuklassikko Alien Incident (tuttavallisemmin Muukalaisten yö).

Nelinpeli kävi visiteeraamassa Housemarquen uudenkarheissa toimitiloissa Helsingin keskustassa, haasteli pr-tuhattaituri Mikael Haverin kanssa lafkan arkikoukeroista ja tulevaisuuden suunnitelmista, sekä tietysti katsasti odotetun Resogunin PS4-padit kuumana. Voi noita kaikkia boxeleita!

Lue koko juttu, Kommentit

Beyond: Two Souls yrittää ja hosuu liikaa, silti onnistuu monin paikoin – lue arvostelu

Miikka Lehtonen matkasi suurin toivein David Cagen uusimman seikkailun pariin – ja pettyi. Cage yrittää olla pelien Stephen King, mutta ei ihan onnistu siinä. Ja vaikka käsikirjoituksessa onkin isoja ongelmia, on pelissä myös liikaa hosuntaa. Silti – monin paikoin se on myös pelimaailman parhaimpiin lukeutuvaa tarinankerrontaa…

Lue koko juttu

Perjantaikevennys: Trevor soitti Rockstarin asiakastukeen

Miltä kuulostaisi, jos Grand Theft Auto 5:n Trevor Philips soittaisi puhelun Rockstarin tekniseen tukeen?

Youtube-käyttäjä jayuzumi otti asiasta selvää ja teki pilapuhelun Rockstarin tekniseen tukeen käyttämällä pelistä tallennettuja Trevorin vuorosanoja. Pilapuhelut aiheuttivat naispuolisessa tukihenkilössä hämmennystä, kun taas puhelimeen vastannut mies ei voinut olla huutonauratta Trevorin likaisille puheille.

Lue koko juttu, Kommentit

Perjantaikevennys: Trevor soitti Rockstarin asiakastukeen

Miltä kuulostaisi, jos Grand Theft Auto 5:n Trevor Philips soittaisi puhelun Rockstarin tekniseen tukeen?

Youtube-käyttäjä jayuzumi otti asiasta selvää ja teki pilapuhelun Rockstarin tekniseen tukeen käyttämällä pelistä tallennettuja Trevorin vuorosanoja. Pilapuhelut aiheuttivat naispuolisessa tukihenkilössä hämmennystä, kun taas puhelimeen vastannut mies ei voinut olla huutonauratta Trevorin likaisille puheille.

Lue koko juttu, Kommentit