Spotify saa kovan kilpailijan Googlesta

MusiikkiGooglen arvellaan julkaisevan uuden tilauspohjaisen musiikkipalvelun tänään Google I/O -tapahtumassa. Googlen kerrotaan solmineen jakelusopimukset Warnerin, Universalin sekä Sonyn kanssa. Nämä kolme ovat maailman suurimmat levy-yhtiöt ja sopimusten mukaan musiikkia voidaan jakaa sekä Google Playn että YouTuben kautta.

Lue koko juttu

Dungeonland (PC)

Dungeonland on paperilla mainio idea: otetaan fantasia-aiheinen huvipuisto, jonka kaikki laitteet ovat kolmen pelaajan mätkyttelypelejä. Heitetään mukaan aimo annos huumoria ja hyvää meininkiä, eikä tuloksena voi olla muuta kuin mainio peli. Eihän?

Valitettavasti videopelit eivät ole paperia, sillä kehitystiimiltä on unohtunut peliä tuunatessaan parikin aika tärkeää asiaa, minkä seurauksena Dungeonland on täysi pannukakku.

Lue koko juttu, Kommentit

Arvostelu: Baz Luhrmannin yhden tähden The Great Gatsby – Kultahattu on pelkkää muotoa vailla sisältöä

The GReat Gatsby

Baz Luhrmann, tämä on nyt henkilökohtaista. Jotain tällaista osasin sinulta odottaakin, mutta versiosi The Great Gatsbysta on niin naurettavaa pelleilyä, että asiallista arviota on ihan turha odottaa. Jos sinä sielun ja sisällön kaikesta imevä vampyyri et osaa kunnioittaa lähdemateriaalia pätkääkään, niin miksi minun pitäisi suhtautua elokuvaasi vakavasi?

Lue koko juttu, Kommentit