Katsomisen arvoisten hyvien elokuvien löytäminen on joskus vaikeaa. Jotain vinkkiä hyvistä elokuvista saa tältä listalta, joka kertoo viime viikolla BitTorrentin kautta ladatuimmat elokuvat.
Tag Archives: Uutiset
Katso tästä tällä viikolla (vko 31) televisiossa esitettävät elokuvat
Tällä viikolla televisiossa esitettävät elokuvat löytyvät alla olevasta listasta. Elokuva löytyy listalta, kunhan tieto elokuvasta on mainittu jotenkin ohjelmatiedoissa. Joka päivä päivittyvä televisioelokuvien lista löytyy aina myös osoitteesta www.digilelut.fi/elokuvat/.
Uutinen: F1 2013 saapuu lokakuussa
Ubisoft hakee tähteä Watch Dogs -elokuvaan

Ubisoft on ryhtynyt elokuvatuotantoon suurin elkein. Ranskalainen julkaisija työstää elokuvia kuudesta eri pelisarjastaan, ja se hakee nyt tähteä näistä tuoreimpaan.
Skulls of the Shogun tänään Steamiin

Tammikuussa Xbox Live Arcadessa ja Windows Storessa julkaistu Skulls of the Shogun ilmestyy tänään Steam-palveluun.
LeBron James valikoi NBA 2K14:n musiikit

LeBron James ei pelkästään komista tulevan NBA 2K14:n kantta, vaan hän on myös valikoinut peliin tulevat biisit. Tämän lisäksi Jamesin kerrotaan olevan vastuussa joistakin “tärkeistä pelielementeistä”.
Pakko se on todeta: Ryan Reynoldsin ja Jeff Bridgesin sarjisleffa floppasi totaalisesti

Jatko-osien ja kierrätysversioiden valtaamassa Hollywoodissa on nykyisin todella haastavaa tehdä menestyksekästä uutta elokuvasarjaa. Tämän saivat aikaisemmin kesällä huomata The Lone Rangerin tekijät, ja nyt myös Jeff Bridges ja Ryan Reynolds.
The Last of Us jatkaa pohjoismaisena suosikkina

Vaikka pallopojat veivätkin viime viikolle Suomen listan kärkipaikan, pitää The Last of Us FIFA-sarjan tuoreinta osaa poissa yhdistetyn pohjoismaisen pelilistan ykkössijalta.
USA:n TOP 10 elokuvat viikolla 30/2013: The Wolverine pärjäsi odotettua heikommin

USA:n katsotuin elokuva viikonloppuna 30/2013 (26.7.-28.7.) oli odotetusti James Mangoldin supersankariseikkailu The Wolverine. X-Men-elokuvasarjasta tutun ahmamutantin sooloilu ei tosin kiinnostanut ihmisiä niin hyvin kuin odotettiin. Flopista ei 55 miljoonan dollarin lipputuloilla voida kuitenkaan puhua.
Päivän tv-leffavinkki 2: Peter Jacksonin toimintaseikkailussa jättiläisgorilla vetää tyrannosaurusta turpaan

Sub esittää maanantai-illan elokuvana King Kongin remaken. Elokuva alkaa kanavalla kello 21.00 ja päättyy kello 00.15.
Fish veti kilarit, Fez II peruttu

Temperamenttinen indie-kehittäjä Phil Fish on saanut viimeinkin tarpeekseen pelialasta ja perunut Fez II:n kehittämisen. Hän aikoo myös jättää koko bisneksen taakseen.
Päivän tv-leffavinkki: Terminator 2 -ohjaaja poikkeuksellisessa UFO-jahdissa

FOX esittää maanantai-illan elokuvana tieteisjännärin Abyss – Syvyys. Elokuva alkaa kanavalla kello 21.55 ja päättyy kello 00.50.
Vahvalla taustalla varustettu Outlast-kauhupeli vie hullujen ruoaksi syyskuussa
Kehutun DS-roolipelin julkaisu Euroopassa on kiinni faneista
Star Wars: Attack Squadrons -osoitteita rekisteröitiin tukku
Näin Angry Birds sai alkunsa
Listasunnuntai #199: Kavereiden kanssa
22.6.1941 – Matrix suuntaa tykit itään
Matrix Games julkaisi tänään Panzer General/Panzer Corps –hengessä tehdyn Germany at War: Barbarossa 1941 –strategiapelin. Itärintaman suurta rynnistystä kuvaava kevyehkö, nopeatempoinen sotapeli on esikuviaan visuaalisempi, mutta silti kiva ja satunnaisemmallekin pelaajalle sopiva heksastrategia.
Jyväskylässä koulutettu jo 500 uutta peliohjelmoijaa

Jyväskylän yliopiston tietotekniikan laitos kertoo peliohjelmoinnin kesäkurssien houkutelleen tänä kesänä 115 koululaista. Viikon mittaisen kurssin aikana koululaiset suunnittelivat ja toteuttivat oman tietokonepelin. Viidettä kesää järjestetyille kursseille on osallistunut jo liki 500 koululaista.
Nuorten peliohjelmointi -kurssi on yläkouluikäisille ja toisen asteen opiskelijoille suunnattu viikon mittainen opintojakso, jonka aikana koululaiset tekevät itse suunnittelemansa tietokonepelin. Samalla opitaan ohjelmoinnin alkeita, ja tutustutaan peleihin liittyviin matematiikan ja fysiikan käsitteisiin.
Disney rekisteröi Star Wars Attack Squadron -nimen

Star Wars -oikeudet omistava Disney on rekisteröinyt 24 verkko-osoitetta.
PlayStation 4:n muistista riittää peleille vain vähän yli puolet

Sekä Microsoftin että Sonyn seuraavan sukupolven konsolit ovat tekniikaltaan hyvinkin lähellä toisiaan. Molemmat laitteet pyörivät samanlaisilla prosessoreilla ja myös muistin määrä on täsmälleen sama. Eroja laitteiden välillä on saanut etsiä lähinnä siitä, miten käytettävissäolevaa rautaa hyödynnetään.