TV Kuusi esittää lauantai-illan elokuvana Kickboxerin. Elokuva alkaa kanavalla kello 23.00 ja päättyy kello 00.45.

Peliala on kasvanut maailmanlaajuisesti sen tason kolossiksi, että sitä käsitellään säännöllisesti myös muissa medioissa. Yksi esimerkki tästä on Fox-kanavan uusi komediasarja, jonka päähenkilöt ovat menestyneitä pelikehittäjiä. Kriitikot eivät vain ole olleet kovin innoissaan sarjan pilotista.

Tv Viisi esittää lauantai-illan elokuvana klassikon Basic Instinct – vaiston varassa. Elokuva alkaa kanavalla kello 21.00 ja päättyy kello 23.30.

Star Trekin luoja Gene Roddenberry kielsi The Next Generation-sarjan alussa yhden Rikerin tavaramerkeistä

Chew on Image-kustantamon vuonna 2009 käynnistynyt sarjakuva, jota harva Suomessa tietää. Syytä olisi. Chew on nimittäin yksi tämän vuosituhannen omaperäisimmistä ja hauskimmista jenkkisarjiksista.

Tällä kertaa ovat vuorossa kaudet 6-10 ja pituutta videolla on taas 20 minuuttia

Sin Citystä ja Daredevilistäkin tuttu Frank Miller on yksi kaikkien aikojen tunnetuimpia Batman-käsikirjoittajia. Tämä tiedetään myös Hollywoodissa.

Angry Birds teki yksinkertaisella fysiikkapeli-ideallaan euron jos toisenkin rahaa kehittäjilleen. Niinpä samalla idealla riittää muitakin yrittäjiä, kuten vaikka tuoreimpana CastleStorm. Mutta omiakin ideoita löytyy.