
Rayman Legendsin Wii U -versio tulee saamaan hieman uutta väriä tuttujen putkimieshaalareiden muodossa.

Rayman Legendsin Wii U -versio tulee saamaan hieman uutta väriä tuttujen putkimieshaalareiden muodossa.

Deep Silver on julkistanut uuden Dead Island -pelin, joka tulee kuitenkin poikkeamaan melkoisesti kahdesta edeltäjästään. Kyseessä on genrenvaihdos.

Deep Silver on julkistanut uuden Dead Island -pelin, joka tulee kuitenkin poikkeamaan melkoisesti kahdesta edeltäjästään. Kyseessä on genrenvaihdos.

Flow-festivaalin aloittaneen The Knifen keikka oli kaikkea muuta kuin perinteinen pop-konsertti

Joillekin videopelit aiheuttavat riippuvuutta, toiset taas narahtavat uhkapeliin. Domen foorumilla käydään parhaillaan mielenkiintoisaa keskustelua aiheesta ja siihen mihin uhkapeliriippuvuus voi pahimmillaan johtaa.
Tämän on saanut kokea keskustelun aloittaja, Pastillikarkki, jolla on kymmenen vuoden historia peliriippuvuudesta. Matkan varrelle mahtuu muun muassa opintolainan tuhlaamista, luottokikkailua, masennusta, pelkoa sekä rakkaiden luottamisen pettämistä.

Wargaming.Netin lehdistöpäivä Minskissä olikin jotain ihan muuta mitä etukäteen oli agendassa kerrottu. Porukasta kun tehtiinkin näyttelijöitä ja teema muuttui kovin keskiaikaiseksi.
Rikkana isossa rokassa seassa uiskenteli myös toimittajaryhmä. JOKin videoreportoinnit osa 2:

Maanantaina julkaistiin kuuden nimen lista näyttelijöistä, joita Warner Bros. Pictures harkitsee Batmanin rooliin. Oli lista sitten aito tai ei, voidaan sille lisätä nyt kaksi uutta nimeä.

Peliruukku-striimipoppoo valmistelee parhaillaan kuudetta striimiputkeaan, joka lähetetään – kappas vain yllättäin – tulevana viikonloppuna.Peliruukun lähetys alkaa perjantaina kello 18:00 Tomb Raiderin merkeissä ja jatkuu aina jonnekin pitkään sunnuntai-iltapäivään saakka.

John Carmack on peliohjelmoijalegenda, mies id Softwaren takana ja muutenkin yksi alan arvostetuimmista guruista. Oculus Rift -virtuaalitodellisuuslasit puolestaan nähdään joidenkin toimesta jopa pelaamisen tulevaisuutena. Carmack on hehkuttanut Oculus Riftiä aiemminkin, mutta nyt kaksi kovaa ovat yhdistäneet voimansa konkreettisesti.

Aamulla paljastettiin, että Harrison Ford on kiinnitetty The Expendables 3:n näyttelijäkaartiin. Pappa jaksaa siis vielä heilua, ja tuoreen haastattelun mukaan myös Indiana Jonesin esittäminen kiinnostaisi vielä.