USA:ssa viime viikolla elokuvateattereihin saapunut Millerit (We’re The Millers) saa ensi-iltansa Suomessa 6. syyskuuta.

Gamasutran Matt Matthews on pureskellut ansiokkaasti Nintendon tilinpäätöstietoja ja rakentanut niistä käppyröitä, joista näkee tiukan faktuaalisesti Nintendo-pelitalon digimyyntimaailman statuksen. Hiljaista on, varsin hiljaista, vaikkakin tahti on kiihtymään päin.
Siinä missä Microsoft ja Sony ovat panostaneet ankarasti digituotantoon, Nintendon näkökulma aiheeseen on ollut karun japanilainen. Ei panosteta paljoakaan, ainakaan käyttäjäystävällisyyteen. Konsoleihin sidotut peliostokset ja kurjat digikaupat eivät ole tehneet DS:n, 3DS:n, Wiin tai edes Wii U:n peliostoksista herkkua. Itsekin olen selaillut ensin pelilistauksia netistä, ennen kuin olen suoraviivaisesti kahlannut tahmean konsolin digikaupan läpi hakemaan haluamaani. Ei puhettakaan herätysostoksista.

Counter-Strike: Global Offensive on ollut omassa sarjassaan erilainen nuori, koska siitä ovat puuttuneet äänenvaimentimet. Nyt tähän tulee muutos.

Xbox Onen ohjainta pääsee käyttämään edeltäjänsä tavoin PC-peleissä, mutta PC-ajurit ovat tulossa vasta ensi vuoden puolella.

Sarjassamme ”kiinnostavia Kickstartereita joita emme ole huomanneet” esitellään kummapeli Sir, You Are Being Hunted. Se on erikoisemmanoloinen selviytymisseikkailu, jossa pelaaja ei vaihteeksi ole zombielaumojen jahtaama kohde, vaan ihan rehellisesti tulevaisuuden urheilulajin kohde. Pysyttele hengissä ja kenties voitat!
Indietuotantona luotava selviytymis/stealth-peli on ”tweedpunk-robokauhua”, jota työstää Big Robot Games. Pelaaja on siis pakenija, joka väistelee häntä jahtaavia robotteja.

Thor palaa valkokankaalle alkavana syksynä The Dark Worldin myötä. Elokuvan on ohjannut Game of Thrones -sarjasta tuttu Alan Taylor.

Devolver Digital on twiitannut kuvan, jossa kehittäjän mukaan pyörii Duke Nukem 3D: Megaton Edition PS Vitalla.

GRTV haastatteli tuottaja Kunito Komoria tulevasta Pac-Man and the Ghostly Adventures -pelistä sekä Pac-Manista yleensä.
Uuden tekijänoikeusbarometrin mukaan piratismi on vähentynyt paljon 15-24 vuotiaiden keskuudessa. Vuonna 2009 jopa 61 prosenttia nuorista harrasti laitonta latailua, mutta nyt enää 33 prosenttia lataa laitonta materiaalia netistä. Verkkopiratismista on tullut neljän vuoden aikana myös paljon kielteisemmäksi. Neljä vuotta sitten 42 prosenttia nuorista hyväksyi verkkopiratismin, mutta nyt enää 23 prosenttia hyväksyy sen.

Uutisoimme eilen Christian Balen saaneen 50 miljoonan dollarin tarjouksen paluusta Batmanin rooliin. Nyt Hugh Jackman pistää vielä paremmaksi Wolverinellaan.