
Rockstar on lanseerannut Grand Theft Auto V:n sivut uusiksi, joka tarkoittaa tietenkin uusia värikkäitä kuvia pelin laajasta ja monipuolisesta maailmasta.

Rockstar on lanseerannut Grand Theft Auto V:n sivut uusiksi, joka tarkoittaa tietenkin uusia värikkäitä kuvia pelin laajasta ja monipuolisesta maailmasta.

Suomen katsotuin elokuva viikonloppuna 32/2013 (9.8.-11.8.) oli kärkisijansa säilyttänyt Monsterit-yliopisto.

YLE Teema esittää keskiviikkoillan elokuvana Akvaarion. Elokuva alkaa kanavalla kello 22.00 ja päättyy kello 00.00.

Bengt Lemne haastatteli E3:ssa Jonathan Murphyä Pro Evolution Soccer 2014:stä. Juttutuokion aikana käsiteltiin mm. uutta pelimoottoria sekä pitkäikäisen sarjan tuoreimpia ominaisuuksia.

Kaikkea ne Googlen tyypit keksivätkin. Liekö miten vanha jekku, mutta itsehän bongasin justiinsa tänään, jotta Youtube-videoihin on piilotettu eräs vanha, klassinen, upean legendaarinen kolikkopeli. Eräs niistä teoksista, joiden päälle koko moderni videopeliteollisuus on rakentunut. Kiitos Atarille.
Peliin pääsee käsiksi varsin yksinkertaisesti. Avaa video. Mikä tahansa video. Klikkaa videon kuvaa, jotta video joko pysähtyy tai jatkuu. Sitten kirjoita 1980. Ihan vain 1980. Älä kirjoita sitä osoiteriveille tai minnekään erityisiin paikkoihin, vaan naputat vain 1980 heti kun olet klikannut videota.

GTA5 ei ole ihan suotta yksi vuoden odotetuimmista peleistä. Ja koska hypejunan täytyy liikkua, on 2K julkaissut pelin ympärille ihan uuden interaktiivisen matkaoppaan, jonka kautta wannabe-pelaajat voivat tutustua teoksen maisemiin. Nopeita autoja, upeita maisemia, edulliset terveyspalvelut, shoppausta ja glamouria, luotettavat poliitikot ja iloiset, ystävälliset naapurit. Kaikkea tätä on tarjolla Los Santosissa ja Blainen maakunnassa.

Shane Blackin ohjaama Iron Man 3 julkaistaan DVD:llä ja Blu-ray:lla elokuun lopulla. Nyt Blu-ray-painoksen bonusmateriaaleista on julkaistu pieni maistiainen.

Chloë Grace Moretz palaa Hit-Girlin rooliin Kick-Ass 2:ssa. Tuoreessa haastattelussa nuori neiti puolustaa elokuvan väkivaltaa ja kielenkäyttöä.

Syitä Wii U:n suoraan sanoen surkeille myynneille on arvuuteltu kissojen ja koirien kanssa. Oma arvaukseni oli aina se, että laitteelle ei ole tarpeeksi pelattavaa ja nyt se teoria on osoittautumassa todeksi. Kun pelattavaa tuli, myynnit tuplautuivat.

Metamfetamiinilaboratoriosta löytyvillä esineillä voi tehdä myös musiikkia