Tag Archives: Uutiset
Mulkaisu: DuckTales: Remastered

80- ja 90-luvun tietämillä varttuneet naavaparrat riemuitsivat yhteen ääneen, kun legendaarisen DuckTales-tasoloikan uusioversio julkistettiin. Vaan kuinka tämä HD-aikaan päivitetty pomppukimara on kestänyt aikaa ja kuinka tervetulleita WayForwardin uudistukset todellisuudessa ovatkaan?
Nelinpelin kaartilaiset tsekkaavat lapsuusvuosien suursuosikin täikamman kanssa ja ajautuvat samalla keskustelemaan nykyajan hömpötyksistä valmiiksi leikatusta leivästä esipaistettuun jauhelihaan. Kids these days!
Conan O’Brien heitettiin ulos tissibaarista – Tietenkin Grand Theft Auto V:ssä
Conan O’Brien heitettiin ulos tissibaarista – Tietenkin Grand Theft Auto V:ssä
Sherlock Holmes seikkailee myös PS4:llä

Seikkailupeli on aiemmin vahvistettu PS3:lle, Xbox 360:lle ja PC:lle. Julkaisu tapahtuu ensi vuoden alkupuolella.
Tänään Leevin levylautasella: Stairway to Third Reich

Leevi Rantala suuntasi soitellen sotaan. Melkein sananmukaisesti. Levylautasella soivat Led Zeppelinin kaikkien aikojen suurimmat hitit, joissa tosin oli tarkasti kuuntelemalla havaittavissa jotain kummallista. Suunta kun ei ollut ylöspäin, vaan itään. Sillä Command Ops: Highway to the Reich –sotapelissä ei Taivaan valtakunnan joukoille ole sijaa, se kunnia kun on Kolmannen valtakunnan asevoimilla.
NBA 2K14:n uusi pelattavuus tekijöidensä esittelyssä
NBA 2K14:n uusi pelattavuus tekijöidensä esittelyssä
Uutinen: Verkko-Warhammer sulkee ovensa joulukuussa
PS4 on aluksi lievästi tappiollinen – Sony ei ole huolissaan

Konsolimyynnin tappiot ovat niin pieniä, että ensimmäisten peliostosten ja PS Plus -palvelumaksujen uskotaan korvaavan tappiot useimpien ostajien kohdalla.
18 peliä läpäisi Steam Greenlightin äänestyksen – mukana suomalaispeli!

Valve kertoo hyväksyneensä 18 uutta peliä Steamin myyntilistoille Greenlight-palvelun yleisöäänestyksen kautta. Greenlightissa kansa äänestää mitkä ehdotetut pelit pääsevät Steamin verkkokauppaan. Yksi Greenlight-onnistuja yksi on suomalaisen Bugbearin Next Car Game.
Warhammer Online suljetaan 18. joulukuuta

Vuonna 2008 julkaistu verkkoroolipeli Warhammer Online: Age of Reckoning on tulossa tiensä päähän. Virallinen selitys koskee lisenssisopimuksen umpeutumista.
Tulevaisuus tulee SimCityyn marraskuussa

Maxis on julkistanut Cities of Tomorrow -lisäosan, joka kiidättää virtuaalipormestarit 50 vuotta tulevaisuuteen.
Ensimmäiset kuvat oudosta kauhufiktiosta
Uplay saa uusia ominaisuuksia lokakuussa

Versio 4.0 lisää Twitch-palvelun, uuden latauksenhallinnan ja sosiaalisen “seinän”, josta voi seurata kavereiden pelaamisia.
Next Car Game hyväksyttiin heittämällä Steamiin

Kotimainen romuralli ilmestyy myös Steamissä, kiitos menestyksekkään Steam Greenlight -äänestyksen.
PC-pelaajat eivät jaksa odottaa – Arma 3:een tehtiin GTA-modi

Konsolipelaajat ovat saaneet pari päivää nauttia Grand Theft Auto 5:sta, mutta PC-herrarodun edustajat katsovat vierestä närkästyneenä. PC-pelaajat voivat vain toivoa ja rukoilla Rockstarin tonttujen joskus kertovan, jotta milloin, jos, GTA5 laskeutuu myös herrarodun ulottuville.
Maailma kotkan silmin – kouluttaja kiinnitti lintuun kameran
.png)
LiveLeakiin postattu video näyttää maailman lentävän kotkan perspektiivistä.
Maailma kotkan silmin – kouluttaja kiinnitti lintuun kameran
.png)
LiveLeakiin postattu video näyttää maailman lentävän kotkan perspektiivistä.
