Aiemmin uutisoitiin, että peli on Playstation Vitalla viime vuoden versio uusilla pelipaidoilla, ja nyt Nintendo on vahvistanut saman 3DS-versiosta.

Aiemmin uutisoitiin, että peli on Playstation Vitalla viime vuoden versio uusilla pelipaidoilla, ja nyt Nintendo on vahvistanut saman 3DS-versiosta.

Inxile Entertainmentin Brian Fargo esitteli Gamescomissa Wasteland 2:ta lehdistölle, jonka joukosta hän löysikin ilokseen useita tukijoita.

Retrohenkisten tasohyppelyiden parissa kunnostautunut WayForward on tehnyt uudelleenlämmittelyn Capcomin takavuosien NES-klassikosta. Miten hyvin Roope-sedän ja kumppaneiden seikkailut kääntyvät tälle vuosituhannelle?
Kultaisilla 80- ja 90-luvuilla Capcom kehitti yksinoikeudella liudan Disney-hahmoilla varustettuja lisenssipelejä. Pelit seurasivat useimmiten esikuviensa juonta vain löyhästi, mutta pelattavuudeltaan ja grafiikaltaan ne olivat lähes poikkeuksetta aikansa kärkeä. Tähän kategoriaan kuului myös Nintendon NES-konsolille julkaistu DuckTales, joka perustui Disneyn saman nimiseen piirrettyyn, Ankronikkaan.

Sonyn pitkän tähtäimen tavoitteena on tarjota Playstation-pelejä kaikkialle jopa päätelaitteen merkistä riippumatta.

Deadline tietää kertoa, että nyt Duncan Jonesin käsissä olevan World of Warcraft -filmatisoinnin pääosaan kosiskellaan Colin Farrellia.

Itse ilkimys -elokuvien minionit eli kätyrit ovat nousseet suureen suosioon ja saavat siksi oman elokuvan. Eivät kuitenkaan ihan niin pian kuin aluksi aiottiin.

Itse ilkimys -elokuvien minionit eli kätyrit ovat nousseet suureen suosioon ja saavat siksi oman elokuvan. Eivät kuitenkaan ihan niin pian kuin aluksi aiottiin.

GTA V. Isompi, kauniimpi, monipuolisempi ja hiotumpi kuin yksikään Rockstarin edeltävä julkaisu tähän päivään mennessä. Ja se on vihdoinkin täällä.
Pienoisilla spoilereilla ryyditetty Nelinpeli-testisessio väläyttelee Los Santosin katujen karua arkea mahdollisimman laaja-alaisesti – näyttämättä kuitenkaan liikaa. Kolmen päähenkilön edesottamuksia ohjastellessa ajaudutaan aina satunnaisväkivallasta älynystyröitä vaativiin suurryöstöihin ja tiiviisiin takaa-ajoihin.

Vajaa kuukausi sitten julkaistu Final Fantasy XIV: A Realm Reborn on saamassa ensimmäisen merkittävän päivityksensä.

Grand Theft Auto V on vallannut pelilistan kärkipaikan Britanniassa, jossa se on vienyt vilkkaimmin myyneen pelin saavutuksen Call of Duty: Black Ops II:lta.

Maailmanlaajuisilla kiertueilla jo yli kymmenen vuoden ajan esiintynyt legendaarinen brittikoomikko Bill Bailey saapuu esiintymään Suomeen ensimmäistä kertaa. Hän esittää suositun Qualmpeddler-show’nsa Helsingissä Apollo Live Clubilla sunnuntaina 10.11.2013 kello 19.00.

Ohjaaja Bryan Singer on julkaissut Twitterissä uuden kuvan ensi keväänä ilmestyvästä X-Men: Days of Future Pastista. Se pistää pohtimaan, mitä Xavierin lahjakkaiden nuorukaisten koululle on oikein tapahtunut.