Woot tuo urheilun huumaa
EA:n Dead Space 3 -pelistä on julkaistu uusia kuvia. Kuvissa ovat pääosassa viheliäiset avaruusmölliäiset Necromorphit. Tsekkaa kuvat täältä. Dead Space 3:n pitäisi ilmestyi ensi vuoden helmikuussa PS3:lle, pc:lle sekä Xbox 360:lle.
Elder Scrolls V: Skyrim on saanut uusimman päivityksen, tällä kertaa järjestysnumeroltaan 1.7. Päivitys tulee ensin Xbox 360:lle, ja ensi viikolla sitten PS3:lle. Pc:lle patch ilmestyi jo viime viikolla. Päivityksen avulla esimerkiksi vesi käyttäytyy nyt aidommin, ja lohikäärmeisiin liittyviä bugeja on korjattu. Myös todella tarpeellisia Kinect-kiljuntakäskyjä on paranneltu.

Joulukauden lähestymisen tunnistaa muun muassa siitä, että isot räiskintäpelit yrittävät kilvan herättää pelaajissa kiinnostusta ja ylitsevuotavaa merkkiuskollisuutta. Call of Duty Black Ops II ja Medal of Honor Warfighter houkuttelevat molemmat ihmisiä tarttumaan virtuaalipyssyihinsä, mutta kovin eri tyyleillä.
Siinä missä Black Ops II tarjoilee vilauksia moninpelitrailerilla, Medal of Honor luottaa Linkin Park -yhtyeen vetovoimaan. Kumpi on parempi lähestymistapa?
Kaupan päällisiksi myös vähäsen Far Cry 3:sta!

Valve ilmoitti aloittavansa myös hyötyohjelmien myynnin Steam-palvelussaan. Mitä nämä hyötyohjelmat ovat, sitä Valve ei vielä paljastanut. Hyötyohjelmien myynti Steamissä alkaa syyskuussa. Steam-palvelulla on huimat 40 miljoonaa vakituista käyttäjää. Asiasta kertoi Eurogamer.
Silent Hill HD -kokoelma sai julkaisunsa aikoihin aimo kasan sontaa niskaansa – ja syystä: käännöstyö oli laiskaa, ja uusioversiot Silent Hill 2- ja Silent Hill 3 -peleistä bugisia. Kauhupelifanit ovat odottaneet patchia, joka korjaisi asian, mutta toisin kävi: kokoelman jukaisija Konami ilmoitti, ettei Xbox 360 -versio saa minkäänlaista patchia fanien odotuksesta huolimatta. PS3-versio sai patchin viime […]

Pc:lle julkaistavan Ghost Recon Online -räiskinnän avoin beta alkoi tänään. Peliä pelataksesi tarvitset Ubisoftin oman Uplay-selainlaajennuksen. Pelin kotisivut löytyvät tästä.