Uuteen Hitmaniin muutoksia tissinunnakohun takia

Hitman Absolution -pelin viimeisimmässä mainosvideossa pahisnunnat aiheuttavat pelin päähenkilölle agentti 47:lle kuumia tilanteita, ja Agentti 47 lahtaa nunna-armeijan muutamalla kädenliikkeellä parin taistelun jälkeen. No biggie! Trailerista tuli kohu, sillä jotkut pitivät sen Tarantino-henkistä kuvakerrontaa seksistisenä. Nyt pelin ohjaaja Tore Blystad on kertonut pelin kyseistä tasoa ja tehtävää muutettavan niin, ettei vastaavia kohuja pääse enää syntymään. Eurogamerin […]

Maailman parhaaksi noin miljoonasti valittu peli ilmestyi ladattavana versiona pc:lle

Usein maailman parhaaksi valittu peli Final Fantasy VII on viimein ilmestynyt ladattavana versiona myös pc:lle sen julkaisijan Square Enixin toimesta. Final Fantasy VII:n on sanottu olleen ensimmäisiä pelejä, jotka ovat saaneet pelaajat itkemään pelihahmojen inhimillisyyden vuoksi. Pelin saa itselleen Squaren kauppapaikalta täältä. Hintaa sillä on olemattomat 10 euroa, joten kipin kapin tilaamaan!  

Kolmen vuoden takainen pc:n täysosumaseikkailu myös PS3:lle

Naurettavan nätti vanhan ajan seikkailu Machinarium ilmestyy viimein myös PS3:lle PSN-kauppapaikalle. Pelin pc-versio julkaistiin jo vuonna 2009. Peli saapuu ladattavaksi PS3:lle syyskuussa. Machinarium on nähty jo pc:llä, Wiillä sekä Android- ja iPad-alustoilla. Xbox 360 -versiota ei ilmeisesti näillä näkymin tule. Mikäli haluat kokeilla peliä etukäteen, voit pelata tietokoneella sen demoa täällä.