
Sata uutta Paragon-tasoa kehitettäväksi

World of Tanksin maailmassa tapahtuu taas kerran. Uusi renderöintimoottori kaasuttaa täysillä kohti rintamaa uudet neuvostovaunut perässään. Nyt olisi tarjolla kuvia tulevista neuvostopanssareista uuden moottorin avulla räpsittyinä. Hyvältä näyttää!

Bruce Campbell kommentoi Digital Spy -sivuston tuoreessa haastattelussa tekeillä olevaa uutta Evil Dead -elokuvaa ja omaa tulevaisuuttaan sarjan parissa.

Vesa-Matti Loirin ja Samuli Edelmannin tähdittämä Tie pohjoiseen saa ensi-iltansa perjantaina. Dome.fi:n haastattelussa Loiri kertoo elokuvan tekemisestä ja sen haasteista.

Mark Millarin ja John Romita Jr.:n sarjakuvaan pohjautuva Kick-Ass 2 ilmestyy kesäkuussa 2013. Jos Universal Studiosin toiveet toteutuvat, esiintyy elokuvassa eräs maailmankuulu koomikko.

Saksassa järjestettiin viime viikolla GamesCom-pelimessut. Maailman suurimpaan pelitapahtumaan saapuu vuosittain noin 300 000 vierasta, ja meininki oli tälläkin kertaa jokseenkin kaoottinen. Myös Dome oli maisemissa JOKin juostessa tapaamisesta toiseen tiuhaan tahtiin.
Ohessa kevyt matkareportaasi, joka koostuu osittain blogiin kirjoitettujen reissujuttujen editoiduista versioista, osittain uudesta tekstistä sekä rempseästä annoksesta messukuvia.

JOKin viimeviikkoinen GamesCom-messureissu oli vilinäntäyteinen keikka. Vaikka tähänastiset kuvat ja videot ovatkin enimmäkseen yleisöalueelta, niin 95 prosenttia ajasta kului kuitenkin suljetulla bisnespuolella ihanassa väljyydessä ja viileydessä. Miltäs siellä näyttikään? No tältä: