
Ensi keväänä eroon isosta päivityksestä

Edesmenneen brittiläisen pelikehittäjän Free Radical Designin perintö jälkipolville ei jäänyt kovinkaan kummoiseksi. Firman viimeinen julkaistu peli Haze oli pieleen mennyt räpellys, eikä Radical saanut koskaan valmiiksi viimeiseksi jäänyttä Star Wars Battlefront III -projektiaan. Mutta sehän ei pientä sanasotaa ole koskaan estänyt.
Free Radicalin perustaja Steve Ellis ja pelin julkaisijana toimineen LucasArtsin edustaja ovat näet erittäin eri mieltä Battlefront III:n kohtalosta.
Elokuvissa käynti on mukava tapa viettää iltaa yksin, kaksin tai suuremmalla porukalla. Katsomisen arvoisten hyvien elokuvien löytäminen on kuitenkin joskus vaikeaa. Alla oleva lista kertoo Suomen elokuvateattereiden suosituimmat elokuvat viime viikolta.

Alien-elokuvien seksuaalisista symboliikkaa tihkuvista hirviöhahmoista ei ainakaan itselleni tule ensimmäisenä lastenhuoneen sisustus mieleen. Jollekin on selvästi tullut, sillä oheistuotemarkkinoille on tuotu H.R. Gigerin suunnittelemaan avaruusolentoon pohjautuva pehmoeläin.

Zombie-elokuvat noudattavat aina samaa kaavaa? Kyllä, yleensä, mutta ei Jonathan Levinen ohjaama ja käsikirjoittama Warm Bodies. Se risteyttää zombiekauhua ja romanttista komediaa.
Joss Whedonin luottopukusuunnittelija on laittanut myyntiin konseptitaidettaan.
Katso myös voititko Score-kilpailussa!

Ympäri Suomea toimii lukuisia pieniä paikallistason pelialaklustereita, joissa pelialalla jo työskentelevät ja sille hamuavat verkostoituvat ja auttavat toisiaan. Mutta eipä vaan Jyväskylässä. Vielä. Siksi sikäläiset pelialalaiset järjestävätkin 12.12.12. ensimmäisen tapaamisen, johon on kutsuttu kaikki pelialasta, pelien kehittämisestä ja niiden tutkimisesta kiinnostuneet.

Kotimaiset elokuvat ovat keränneet marraskuun loppuun mennessä jo enemmän katsojia kuin ennätysvuonna 2010. Kun elokuvavuotta on vielä kuukausi jäljellä, on kotimaisiin elokuviin myyty yhteensä 2 130 000 lippua kun vuoden 2010 kokonaissaldo oli 2 075 000.

Arnold Schwarzenegger tekee paluun Conan-barbaarin rooliin Chris Morganin tuottamassa The Legend of Conanissa. Nyt Morgan on kommentoinut tekeillä olevan elokuvan sisältöä ja tyyliä Hero Complex -sivustolle.
BioShock Infiniteä työstävä Irrational Games on palkannut venäläisen Anna Molevan esittämään pelin Elizabeth-hahmoa ja toimimaan näin pelin virallisena mainoskasvona. Irrational satuilee tiedotteeseen kuinka Moleva on tosi saman näköinen kuin Elizabeth ja blah blah blah – samaan aikaan kun ensimmäiset mainoskuvat keskittyvät Molevan rintavarustukseen. Samanlaisen avuttoman tissitempauksen teki WB Games palkatessaan Jessica Nigrin Lollipop Chainsaw -pelin […]
Hyviä uutisia pc- ja PS3-pelaajille: Elder Scrolls V: Skyrim -pelin lisäri Dragonborn ilmestyy myös tietokoneelle ja Sonyn aparaatille ensi vuoden alussa. Pelin ja lisärit julkaiseva Bethesda kertoi vähemmän yllättäen lisäsisältöä tippuvan kaikille Skyrim-julkaisualustoille myös ensi vuonna. Dragonborn ilmestyy Xbox 360:lle tänään. Asiasta kertoi Eurogamer.
Darksiders 2 saa kolmannen lisäosansa tällä viikolla. Lisärin nimi on Lord Belial expansion, ja se ilmestyy PS3:lle, Xbox 360:lle sekä pc:lle. Hintaa sillä on Xboxille 800 MS-pistettä ja kympin verran pc:lle sekä PS3:lle. Asiasta kertoi Eurogamer.

Domen ja Activision-Blizzardin joulukalenterista löytyy joulua odotellessa joka päivä uusi ”luukku” kurkistettavaksi. Ja joka päivä yksi joulukalenterikisaan osallistuja voittaa jotain hauskaa. Ehkä se on peli, pelikrääsää, elokuva tai jotain muuta. Se selviää vain kurkistamalla kalenteriin ja osallistumalla!
Ja 24.12. arvotaan jokaisen 1.-23.12. aikana osallistuneen kesken joulun superpalkinto!
Joulukalenterin lyödät Domen kilpailut-sivulta osoitteesta http://dome.fi/kilpailut/
Linkki: Domen joulukalenteri

Suomalaisen LudoCraft-pelistudion luoma moninpelattava ilmalaivataistelu AirBuccaneers julkaistaan huomenna maailmanlaajuisesti. Peli julkaistaan Steam-digikaupan Greenlight-indiekanavan kautta.
AirBuccaneers on ensimmäinen suomalainen peli, joka eteni äänestyksissä kauppaan. Peli on tehty yhteisövetoisesti ja siitä on julkaistu eri kehitysversioita fanien testattavaksi ja kommentoitavaksi.