
The Walt Disney Company on julkaissut tulevien elokuviensa ensi-iltapäivämääriä. Mukana ovat niin Pirates of the Caribbean 5 kuin Maleficentkin.

The Walt Disney Company on julkaissut tulevien elokuviensa ensi-iltapäivämääriä. Mukana ovat niin Pirates of the Caribbean 5 kuin Maleficentkin.
Peli mätkähtää kauppoihin tänään

Michael Bayn tuottaman ja Jonathan Liebesmanin ohjaaman Ninja Turtles -elokuvan esituotanto alkaa olla paketissa. Pian on kuvausten vuoro.
Netflix on solminut vuosia kestävät yhteistyösopimukset Turner Broadcasting Systemin ja The Warner Bros. Television Groupin kanssa. Yhteistyön johdosta Netflixiin lisätään monia kokonaisia animaatiosarjoja sekä uusia huippusarjoja. Esimerkiksi Emmy-palkittu Childrens Hospital sekä monet lasten animaatiosarjat lisätään Netflixiin maaliskuun 30. päivänä.

Jättihitti The Avengersin ohjannut Joss Whedon palaa supersankareiden kippariksi myös jatko-osaa varten. The Avengers 2 saa ensi-iltansa keväällä 2015.

Julkkikset lukevat Jimmy Kimmel Livessä heistä kirjoitettuja ilkeitä tweettejä.
Katsomisen arvoisten hyvien elokuvien löytäminen on joskus vaikeaa. Jotain vinkkiä hyvistä elokuvista saa tältä listalta, joka kertoo viime viikolla BitTorrentin kautta ladatuimmat elokuvat.
Ultrateräväpiirto oli CES-kuluttajaelektroniikkamessujen kuuma aihe, sillä monet valmistajat esittelivät siellä 4K-resoluution televisioita. Televisioiden yleistymistä hidastaa televisioiden hinnan lisäksi sisällön puute, jonka vuoksi esimerkiksi Sony on joutunut lainaamaan 84-tuumaisen 4K-televisionsa ostajille kiintolevyn, jossa on valmiiksi asennettuna 4K-resoluution elokuvia.

Energiajuomat, ES, pärinä, Jonnet, CS. Verkkopelaamiseen ja -pelaajiin liitetään hauskoja, rakkaita ja yleensä myös hieman loukkaamistarkoituksellisia mielikuvia. Näitä stereotypioita ruokki mainiosti Aamulehti, joka kävi vierailemassa menneenä viikonloppuna Tampereella järjestetyssä LanTrek-verkkopelitapahtumassa. Uutisoinnin sisältö ja sävy ei kuitenkaan miellyttänyt verkkopelikansaa.