
Väittely on sarjisfanien keskuudessa ikiaikainen: Batman vai Teräsmies? Total Film -lehti kysyi kysymyksen useilta Hollywood-tähdiltä.

Väittely on sarjisfanien keskuudessa ikiaikainen: Batman vai Teräsmies? Total Film -lehti kysyi kysymyksen useilta Hollywood-tähdiltä.

Cinema Sinsin Everything Wrong With… -sarjassa on päästy Taru sormusten herrasta -trilogian päätösosaan.

Xbox Onen ystävät elävät epätietoisuudessa ja huhumyllyn keskellä. Milloin konsoli julkaistaan? Sitä ei kenkään ole tietäminen. Microsoftin virallisen tiedon mukaan yhtiön tuleva konsoli julkaistaan ensi vuoden alussa, mutta mikään ei ole välttämättä varmaa.
Aiempien huhujen mukaan Xbox One saapuisi Pohjoismaiden markkinoille aikaisintaan ensi vuoden kolmanneksella. Täysin varmistamattomia väitteitä ei ole kuitenkaan voitu vahvistaa tai kiistää, eikä Microsoft ole huhuja kommentoinut.

Edna & Harvey on yksi mielenkiintoisimmista tapauksista seikkailupelirintamalla hetkeen. Vaikka peli julkaistiinkin jo pari vuotta sitten, niin se ilmestyi Steamiin ja siten laajempaan jakeluun vasta hiljattain. Ilmeisesti projekti oli alkanut yliopistokokeiluna ja täydestä screwball-meiningistä huomaa, että suunnitteluringissä on nautittu muutakin kuin kansalaisluottamusta. Jos mielisairaalassa olisi näin hauskaa reaalimaailmassa, niin poikkeaisin visiitille ja alkaisin kirjailijaksi.

Valven Lords Management -peli DOTA 2 on saavuttanut jo nyt hillittömän suosion, sillä virallisesti vielä hämärässä betassa olevaa teosta on pelannut jo yli 6,5 miljoonaa peluria. Määrä tulee tästä vain kasvamaan, sillä ovet on nyt virallisesti avattu kaikille.

Eilen paljastettiin, että Avatarin jatko-osat kuvataan Uudessa-Seelannissa. Nyt ohjaaja James Cameron on paljastanut projektista lisää.

Inspiraatio pelien tekemiseen voi lähteä jopa turhautumisesta. Sen huomasi Camouflajin perustanut Ryan Payton, joka kyllästyi kännykkäpelien kasuaalisuuteen. Useiden Metal Gear Solid -pelien taustalla työskennellyt mies suunnitteli oman hiiviskelypelin ja keräsi projektilleen rahaa yli puoli miljoonaa dollaria.

Useimmat jouluelokuvat ovat kornia sontaa, mutta onneksi apuun rientää todella tiukan paikan tullen yön ritari!

Applelta lentää tänään suurta rakkautta Suomeen, sillä amerikkalaisyhtiö valitsi suomalaisen Frogmind-studion kauniin Badland-pelin vuoden parhaaksi iPad-peliksi.

Renny Harlinin The Legend of Hercules saapuu Pohjois-Amerikassa elokuvateattereihin tammikuussa.

Ensimmäisen persoonan kuvakulmasta kuvattua räiskintää ja reaaliaikastrategiaa yhdistelevä Natural Selection 2 ei ollut missään nimessä ongelmaton teos. Omaperäinen kahden genren yhdisteleminen erotti pelin kuitenkin massasta ja teos keräsikin ympärilleen oman vannoutuneen fanijoukkonsa.

Zack Snyderin toimintahitti 300 saa jatko-osan ensi vuoden alkupuolella. Ensi-illasta muistutellaan nyt uudella julisteella, jossa poseeraa Game of Thronesin jääkylmänä Cersei Lannisterina hyvin tunnettu Lena Headey.

Maailmassa ei ole koskaan liikaa hyviä tietokoneroolipelejä. Siitä, kuuluuko Kingdom’s of Amalur tähän kastiin voidaan olla montaa mieltä, mutta ainakin pelissä riitti potentiaalia, jonka jatko-osa olisi voinut lunastaa. Valitettavasti tekijästudio kyykkäsi taloussotkujen vuoksi eivätkä pelin oikeudet tunnu kelpaavan kenellekään.

Evangeline Lilly esittää Hobitti – Smaugin autioittamassa maassa haltianeito Taurielia, jota ei lähteenä toimineesta kirjasta löydy.

TV5 esittää tiistai-illan elokuvana televisiossa jo lukuisia kertoja nähdyn Kurkunleikkaajien saaren. Aikoinaan surkeasti flopannut seikkailuelokuva alkaa kanavalla kello 21.00.

Talouslehti Forbes on listannut Hollywood-näyttelijät, joiden tähdittämät elokuvat ovat tuoneet eniten taaloja studioille.

X-Men: Days of Future Pastin ensi-iltaan on aikaa enää puoli vuotta. Nyt elokuvasta on julkaistu uusi kuva.

X-Men: Days of Future Pastin ensi-iltaan on aikaa enää puoli vuotta. Nyt elokuvasta on julkaistu uusi kuva.

Olemme jo nähneet, millaisia ovat tieteellisesti todenmukaiset Ninjakilpikonnat, Hämähäkkimies ja Ankronikka. Nyt vuorossa on vanha kunnon Joulupukki!