
Journey keräsi jopa viisi pokaalia takanreunalle.

Anne ja Ville Mönkkönen tekivät ikioman seikkailu-roolipeli Driftmoonin, joka valmistui äskettäin pitkän puurtamisen jälkeen. Nyt Domen lukijoilla on mahdollisuus voittaa omakseen omalaatuinen, erikoinen ja ennen kaikkea ihan ehdasti suomalainen seikkailupeli.

JOK jatkaa BioShock Infinite -pelin saloihin sukeltelua ensikosketuksen toisessa osassa. Mitä kaikkea pelimaailmasta oikein löytyykään, kun vähän verhoa raottaa?

Uutuuselokuvia ei jouduta odottamaan Suomeen läheskään yhtä pitkään kuin aikoinaan. Tänä keväänä kuitenkin melko moni leffa antaa odottaa itseään kuukausikaupalla.
Pirate Bayn liikenteen kulkeminen Pohjois-Korean kautta ei odotetusti ole totta. Pirate Bayn ylläpitäjät kertovat Facebookissa halunneensa vain esitellä taitojaan pienen häkkäyksensä avulla.

Blood Bowl on monelle figu- ja lautapelien ystävälle miltei elämää suurempi juttu. Games Workshopin kenties paras peli on viihdyttänyt meitä jo parin vuosikymmenen ajan. Ja nähtiinpä aiheesta pari kelvollista peliäkin. Ja kohta nähdään yksi lisää, tosin tällä kertaa managerin perspektiivistä.

Transformers-tähti Megan Fox kiinnitettiin hiljattain Jonathan Liebesmanin ohjaaman ja Michael Bayn tuottaman Ninja Turtles -elokuvan pääosaan. Nyt ninjakilpikonnien isä Peter Laird on kommentoinut April O’Neilin uutta näyttelijää.

Vuosi 1991 oli Terminator 2 -tähti Edward Furlongin uran huippuvuosi, mutta sen jälkeen miekkosella ei ole mennyt järin lujaa. Tai oikeastaan liiankin lujaa. Niin lujaa, että mies on ollut toistuvasti vaikeuksissa lainvalvojien kanssa.
Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry (TTVK) uhkasi marraskuussa oikeustoimilla suomalaisia televisio-ohjelmien verkkotallennuspalveluita. TTVK kertoo, että Elisa Viihteen, Sonera Viihteen ja Maxivisionin kaltaiset IPTV-palvelut rikkovat tekijänoikeuslakia. TTVK:n mukaan palveluiden mahdollistama televisio-ohjelmien tallennus yhtiöiden palvelimille ei ole lain tarkoittamaa yksityistä kopiointia, eikä yksikään yritys ole hankkinut tarjoamiinsa palveluihin asianmukaisia lupia.

J. J. Abramsin muutaman vuoden päästä ilmestyvästä uudesta Star Wars -elokuvasta on hössötetty huolella viime kuukausina. Huhuja on riittänyt paljon, faktoja vähän.

Iron Man 3:sta on julkaistu uusi traileri. Se esittelee elokuvan juonta hieman aikaisempaa traileria enemmän ja samalla pääsemme näkemään, millaisia uusia haarniskoja Tony Stark on luonut The Avengersin tapahtuminen jälkeen.