Sony Online Entertainmentin ilmaisräiskintä Planetside 2 ei näillä näkymin saa alustojen välistä moninpeliä sen ilmestyessä PS4:lle.

EA:n virtuaalikiekkoilu sisältää taas lukuisia enemmän tai vähemmän huomattavia parannuksia, joista yksi liittyy maalivahtien toimintaan.

Project Carsin uusi traileri tarjoaa menoa ja meininkiä ja on kaiken kukkuraksi ihan kivaa katseltavaa. Kaahailun on määrä valmistua ensi vuonna.
BBC on lähettänyt Britanniassa kahden vuoden aikana joitain 3D-testilähetyksiä. BBC on lähettänyt kolmiulotteisesti muutaman elokuvan ja dokumentin lisäksi esimerkiksi kuningattaren joulupuheen sekä joitain Lontoon olympialaisten lajeja ja Wimbledonin tennisturnauksen otteluita.

Katsomisen arvoisten hyvien elokuvien löytäminen on joskus vaikeaa. Jotain vinkkiä hyvistä elokuvista saa tältä listalta, joka kertoo viime viikolla BitTorrentin kautta ladatuimmat elokuvat.

Level 5:n pomo Akihiro Hino on vihjaillut, että Professor Layton vs. Ace Attorney, jossa kaksi oman alansa sankaria kohtaavat, voi saapua vielä länteenkin.
Tällä viikolla televisiossa esitettävät elokuvat löytyvät alla olevasta listasta. Elokuva löytyy listalta, kunhan tieto elokuvasta on mainittu jotenkin ohjelmatiedoissa. Joka päivä päivittyvä televisioelokuvien lista löytyy aina myös osoitteesta www.digilelut.fi/elokuvat/.

Tällä viikolla televisiossa aloittavat uudet sarjat löytyvät alla olevasta listasta. Uusi sarja löytyy listalta, kunhan sarjan aloitus on mainittu jotenkin ohjelmatiedoissa. Joka päivä päivittyvä uusien sarjojen lista löytyy aina myös osoitteesta www.digilelut.fi/uudetsarjat/.

Tällä viikolla televisioon palaavat jatkuvat sarjat löytyvät alla olevasta listasta. Jatkuva sarja löytyy listalta, kunhan sarjan jatkumisesta on maininta ohjelmatiedoissa. Joka päivä päivittyvä jatkuvien sarjojen lista löytyy aina myös osoitteesta www.digilelut.fi/jatkuvatsarjat/.