
Gamereactorin vuotuinen joulukalenteri on melkein saatu päätökseen ja on aika paljastaa 22. ja 23. luukkujen kilpailujen onnelliset voittajat.

Gamereactorin vuotuinen joulukalenteri on melkein saatu päätökseen ja on aika paljastaa 22. ja 23. luukkujen kilpailujen onnelliset voittajat.

Joulu tuli ja joulu meni, ja Playstation Storen tammiale on jo ehtinyt alkaa, muutaman päivää etuajassa.

Vuonna 2011 julkaistu The Raid: Redemption on yksi 2000-luvun tiivistunnelmaisimmista toimintaleffoista. Ensi vuonna sen tarina saa jatkoa The Raid: Berandalin muodossa.

Sony kruunasi PlayStation 4:n uudeksi olohuoneen kuninkaaksi jo lähes kuukausi sitten, mutta vanha valtias ei hevillä kruunustaan luovu. Vuoden viimeinen PS3-jättijulkaisu on Polyphony Digitalin uusin iisakinkirkko, järisyttävän upealla ajotuntumalla siunattu betoni- ja petrolijärkäle Gran Turismo 6.
Nelinpeli siirtyy tämän Mulkaisun myötä pienelle joululomalle ja palaa eetteriin tammikuun puolivälin tienoilla. Kiitokset kaikille Domen lukijoille mukanaolosta ja osanotosta armon vuonna 2013!

Alfonso Cuarónin ohjaama Gravity on yksi tulevan Oscar-gaalan ennakkosuosikeista. Ihan syystä, sillä etenkin tekniseltä toteutukseltaan avaruusseikkailu on huippuluokkaa.

Minecraft, tuo Ruotsin lahja maailmalle, julkaistiin tuoreeltaan myös PS3:lle. Nyt vaikuttaa siltä, että peliä kehitetään mahdollisesti myös Wii U:lle.

Joss Whedonin ohjaamasta The Avengers oli vuoden 2012 suurin hitti. Kaikkien aikojen menestyneimpien elokuvien listalta supersankariseikkailu löytyy sijalta kolme, edellään vain Avatar ja Titanic.

Elokuvavuoden päätteeksi on tapana pistää ensi-iltaelokuvat järjestykseen. Näin on tehnyt myös Shaun of the Deadista, The World’s Endistä ja kesän 2015 Ant-Manista tuttu Edgar Wright.

Turkulainen Treehouse Ltd. ponnistaa tällä hetkellä Steamin Greenlightissa mielenkiintoisella Dethroned!-pelillään.

Finnkino ja Bio Rex Cinemas ovat liiketoimintakaupalla sopineet Espoon Bio Rex Sellon siirtymisestä Finnkinon omistukseen ja Rovaniemen elokuvateatteri Maximin siirtymisestä Bio Rexille 1.1.2014 alkaen.

FOX esittää alkuillan elokuvanaan Saksikäsi Edwardin. Se alkaa kanavalla kello 20.00.

FOX-kanavan perjantai-illan elokuva on Periskooppi pystyyn. Komedia käynnistyy kanavalla kello 21.50.

Theory Interactivella jyrsittiin kynsiä vielä pari päivää ennen joulua, koska studion Reset-pulmapeli tarvitsi silloin vielä parikymmentä tuhatta euroa rahaa.

Vuonna 2013 julkaisiin lukuisia elokuvia, mutta mikä niistä oli paras? Entä huonoin? Ketkä näyttelijöistä ja ohjaajista tekivät parasta jälkeä?