Tag Archives: Pelit
Syksyn odotetuin elokuva kannattaa katsoa 3D:nä, vaikka ei kyseisestä tekniikasta tavallisesti välittäisikään

Alfonso Cuarónin ohjaama Gravity on hyvinkin mahdollisesti syksyn kehutuin elokuva, vaikka se ei laajempaan levitykseen ole vielä ehtinytkään.
SteamOS on Valven ikioma käyttöjärjestelmä

Kuten Valve jo viime viikolla ensin vihjaili ja sitten laskurilla varustetulla teaserisivustollaan suorastaan alleviivasi, tällä viikolla nähdään kolme isoa Steam-aiheista julkistusta. Ensimmäinen niistä koettiin Suomen aikaa eilen illalla. Ei, verhon takaa ei paljastunut Half-Life 3 eikä Steam Box, vaikka jälkimmäisestä epäilemättä kuulemmekin uutisia jo lähitulevaisuudessa.
GRTV: Full Control kertoo Space Hulkista sekä Jagged Alliancesta

Gamereactor tavoitti Full Controllin Thomas Hentschel Lundin, ja jututti tätä hartaasti tuoreeltaan julkaistusta Space Hulkista sekä Jagged Alliance: Flashbackista.
Tuorein Skylanders Swap Force -traileri

On enää alle kuukausi aikaa siihen, että Activision päästää valloilleen Skylandersit uudessa Swap Forcessa.
Just Dance 2014:n koko biisilista julkistettiin

Hei hei bilehileet, nyt on aika olla silmä tarkkana, sillä Just Dance 2014:n rytmikäs biisilista on julkaistu koko komeudessaan.
WWE 2K14:n kattaus selvillä – tässä kaikki painijat ja legendamatsit
Tietoa The Last of Us -lisäsisällöstä tällä viikolla

Bruce Straley, joka toimi The Last of Usin game directorina, on paljastanut, että pelin lisäsisällöstä kuullaan lisää tällä viikolla.
Illan indiet: The Fall, Eden Star, Incognita, Superhot, Eldritch
Scifillä maustettu jumalpeli Maia asettuu Steamiin joulukuussa
Uutinen: Valve julkisti Linux-pohjaisen SteamOS-käyttöjärjestelmän
Valve julkisti SteamOS-käyttöjärjestelmän

Valve rakentaa Steamin ympärille Linux-pohjaisen käyttöjärjestelmän, joka on tarkoitettu avoimemmaksi vaihtoehdoksi perinteisille konsoleille.
Maailman realistisin räiskintä itsenäistyy ja on ilmainen
Maailman realistisin räiskintä itsenäistyy ja on ilmainen
50 ilmaista pelattavaa PC:lle
50 ilmaista pelattavaa PC:lle
Autot katoilevat ja Xboxit kaatuilevat GTA V:ssä
Steamista tulee käyttöjärjestelmä
Norjalaisesta peikkoelokuvasta Troll Hunter tehdään jenkkiversio – ohjaaja löytyi brittikauhun parista

Norjalainen fantasiaelokuva Trolljegeren eli Troll Hunter – vaiettu salaisuus pistetään kierrätykseen. Elokuvasta tehdään englanninkielinen versio kansainvälisille markkinoille.
Taru Sormusten Herrasta ja Fringesta tuttu näyttelijä mukaan uuteen Sleepy Hollow-sarjaan

Fringen tekijöiden Sleepy Hollow´n näyttelijäkaartiin liittyi juuri yksi maailman hienoimmista näyttelijöistä
Kuka tai mikä oikeastaan on The Avengersin jatko-osan pahis Ultron?

Keväällä 2015 ensi-iltansa saavassa The Avengers: Age of Ultronissa Kostajille huolta ja murhetta aiheuttaa peltipurkki nimeltä Ultron. Hahmo on sarjisfaneille tuttu jo vuosikymmenten takaa, mutta suurella yleisöllä ei tietenkään ole aavistustakaan mistä on kyse.