
Vaas ja Buck eivät ole mukavia miehiä

Prison Architect yllätti minut puskista. Viimeksi kun kuulin pelistä, jäin siihen uskoon, että se olisi jonkinlainen simppeli vankilamanageripeli, mutta toisin näyttää käyneen. Alfa-asteelle ehtinyt peli on saanut tuoreen trailerin, jonka perusteella peliä on kuvailtu vankilamaailman Dwarf Fortressiksi.

Sarjassa ”onko liikaa rahaa ja pidätkö kipeän siistin näköisistä esineistä”: kaksintaistelupistoolisetti, rakennettu eläinten luista, hinta 1500 taalaa.

The Walking Deadin uusi tuotantokausi alkaa reilun parin viikon päästä. Nyt kauden avausjaksosta on julkaistu 10 uutta kuvaa, joissa nähdään kuinka Rick Grimes ja kumppanit ottavat uuden tukikohtansa haltuun.

World of Tanksin tuoreinta päivitystä on odotettu kuin kuuta nousevaa, eikä suotta. Lisäähän versionumeroa 8.0 kantava päivitys peliin uuden renderöintimoottorin – eli paremmat grafiikat – ja uuden fysiikkamoottorin, jonka ansiosta tankit voivat hyppiä kukkuloilta, driftailla ja tehdä muuta hienoa. Ja tänään se sitten alkaa.

Seuraava X-Men-elokuva on nimeltään X-Men: Days of Future Past. Mikäli mutanttifilmatisointi yhtään lähdemateriaalina toimivaa sarjakuvaa mukailee, sisältää se aikamatkailua, vaihtoehtoisia todellisuuksia ja muuta hubaa. Mutta sisältääkö se myös alkuperäisen trilogian näyttelijöitä?

Comic Book Movie -sivusto on julkaissut ensimmäiset kuvat Yön ritarin paluu -elokuvan DVD- ja Blu-ray-julkaisuista. Kyse on brittiversioista, joten Suomessa saatetaan nähdä eri kansikuvat. Vihiä kuvat kuitenkin jo antavat, ja keräilijöille suunnattu erikoisversio elokuvasta on jo ennakkomyynnissä myös meillä.

Kesällä ensi-iltansa saanut The Amazing Spider-Man jakoi kansan kahtia melko vahvasti. Osa tervehti uutta seittisinkoa ilolla, mutta samaan aikaan moni jäi kaipaamaan jatkoa Sam Raimin trilogialle.