
Plaid Hatin ensimmäinen lisenssi

Yksi Counter-Strike-skenen tunnetuimmista joukkueista, Ninjas in Pyjamas, ilmoitti kaksi kuukautta sitten tekevänsä paluun elektroniseen urheiluun uuden Counter-Strike: Global Offensiven myötä. Joukkue tuli tunnetuksi 2000-luvun alussa, kun he onnistuivat kahdessa vuodessa voittamaan käytännöllisesti katsoen kaikki mahdolliset turnaukset.
Menestyksen myötä joukkue rekrytoitiin osaksi maailman menestyneintä organisaatiota, SK-Gamingia, erotakseen siitä vuonna 2005 taloudellisten epäselvyyksien johdosta. Joukkue jatkoi vielä yhdessä pelaamista vuoden ajan sijoittuen toiseksi World Cyber Games:ssa 2006. Tämän jälkeen joukkueen pelaajat päättivät lopettaa yhdessä pelaamisen.

Voice chat -toiminnallisuudet ovat tärkeä ominaisuus nykyaikaisissa verkkopeleissä. Myös Nintendon tuleva Wii U -konsoli tukee reaaliaikaista keskustelua pelikavereiden kanssa. Konsolin julkaisupeleistä ominaisuus löytyy ainakin Assassin’s Creed III:sta, Call of Duty Black Ops II:sta ja Mass Effect 3:sta. Valitettavasti itse konsolin laitetuki ominaisuudelle vaikuttaa luvalla sanoen oudolta.