
Warfighter sisältää vakavia bugeja

Pohjoiskarjalaisesta peliteollisuudesta ja suurista suunnitelmista on kerrottu tälläkin sivustolla. Puheiden ja suunnitelmien ohella maakunnasta tulee myös niitä ihan oikeita pelejäkin. Yksi sellainen on outokumpulaisen Mental Moustachen ensi viikolla julkaistava Spincraft.

Uusi James Bond -elokuva 007 Skyfall saa ensi-iltansa Suomessa perjantaina. Kyseessä on ehdottomasti näkemisen väärti agenttiseikkailu.

Rautamiehen kolmannesta sooloelokuvasta julkaistiin eilen liuta valokuvia ja tänään on vihdoinkin luvassa paljon rummutettu traileri. Sitä ennen julkaisemme kuitenkin vielä ensimmäisen julisteen ja kuvan elokuvan pahiksesta eli Ben Kingsleyn esittämästä Mandariinista.

Medal of Honor -sarjan reboottauksen jälkeen luvassa on sotimista pitki maailmaa. Pahoja terroristeja, ilkeitä juonia ja pyssyjä. Mitä kaikkea onkaan luvassa?

Microsoft kertoo Xbox 360 -konsolin ylittäneen jo 70 miljoonan myydyn laitteen rajan. Keskimäärin laite on myynyt vuoden 2005 jälkeen 10 miljoonaa vuodessa.
Xbox 360 on myyntilukemissaan konsolisukupolvensa toiseksi myydyin laite, sillä Nintendon Wiitä on myyty 97 miljoonaa ja PlayStation 3:sta 64 miljoonaa kappaletta.

007 Skyfall saapuu perjantaina elokuvateattereihin suuren ennakkohypen saattelemana. Onko se, kuten väitettyä, kaikkien aikojen paras James Bond -elokuva?

Domessa viikolla 42 muuuuun muassa:

Community-TV-sarjan neljännen kauden olisi pitänyt alkaa Yhdysvalloissa perjantaina, mutta sen sijaan saatiinkin uusi jakso Troy And Abed In The Morningia.

Apotheon vaikuttaa peliltä, jota kannattaa odottaa. Ai miten niin? No, antiikin Kreikkaan sijoittuva tasoloikka-toiminta-roolipeli on ajatuksenakin lumoava, saati kun pelin visuaalinen toteutus noudattelee antiikin taidetta. Ja vielä vähän Olympusin jumalia, niin kyllä on hyvä paketti kasassa.
Peli sisältää jumalallisen yksinpelitarinan sekä moninpelissä erilaisia deathmatch- ja tiimi-pelitiloja.

Suomen Filmikamari ry:n arvion mukaan tänä vuonna Suomessa käydään elokuvissa yli 8 miljoonan kertaa. Viimeksi 8 miljoonan katsojan raja on ylittynyt 1983, jolloin teattereissa kävi 9 miljoonaa katsojaa.

Iron Man 3:sta julkaistaan huomenna ensimmäinen traileri. Jotta asia ei jäisi keneltäkään huomaamatta, on Marvel Studios julkaissut elokuvasta liudan virallisia valokuvia ja trailerin trailerin, jonka julkaisimme aamulla.