
Perjantaina ensi-iltansa saaneesta 007 Skyfallista ei perinteistä Bond-tyttöä löydy, mutta halutessaan sellaiseksi voi mieltää Bérénice Marlohen esittämän Sévérinen. Dome.fi:n tuoreessa haastattelussa ranskalaisneito kertoo 007-elokuvan tekemisestä.

Perjantaina ensi-iltansa saaneesta 007 Skyfallista ei perinteistä Bond-tyttöä löydy, mutta halutessaan sellaiseksi voi mieltää Bérénice Marlohen esittämän Sévérinen. Dome.fi:n tuoreessa haastattelussa ranskalaisneito kertoo 007-elokuvan tekemisestä.

Pete Travisin ohjaama Dredd 3D nähdään huomenna Helsingin Night Visions -festivaaleilla ja ensi viikonloppuna Suomen isoimpien kaupunkien elokuvateattereissa. Sen laajempaa levitystä sarjisfilmatisointi ei saa. Harmi, sillä kyseessä on oikein hyvää mättöviihdettä.

IL-2 Sturmovik: Cliffs of Dover -simusta odoteltiin kovasti uutta messiasta lentosimulaattorien taivaalle. Vanhaa kunnon IL-2:ta oli lennetty jo liki kymmenen vuotta, ja kovasti mielittiin jotain uutta. Etenkin, kun siihen uuteen luvattiin upeat uudet lentomallit, fysiikkaa ja muuta hienoa. Lupaukset pitivätkin osittain paikkansa. Teknisesti viime vuonna julkaistu Cliffs of Dover oli upeinta toisen maailmansodan lentosimuilua, mitä olimme ja olemme koskaan nähneet. Siitä vain puuttui peli.
Harmi kyllä peliä CoDiin ei ole saatu vieläkään. Eikä tulla saamaan. Simu on näet valmis. Finito. Game over man, game over.

Konseptiasteella oleva The Shadow Cabal -tv-sarja lupaa tarjota roolipelaajille tuttua rehellistä perusfantasiaa.

Grand Theft Auto 5. Kevät 2013. PS3 ja Xbox 360. Siinä kuulkaa se. Ei muuta.
”Rockstar Northin kehittämä peli on suurin ja uskaliain peli koko sarjan historiassa. Los Santosin metropoliin ja sen lähiympäristöön sijoittuva peli tuo ruuduille uskomattoman laajan pelimaailman ja elämää pursuavaa detaljia, aina vuortenhuipuilta meren syvyyksiin.”

Assassin’s Creed –pelisarja on vuosien varrella vienyt meidät moneenkin soppaan Desmondin ratkoessa sukunsa hämärää historiaa tietokonesimulaation välityksellä. Nyt tehdään aika suuri loikka eteenpäin niin ajassa kuin pelin sisällössäkin, kun assassiinit siirtävät sotansa vanhalta mantereelta uudelle.
Matka Euroopasta Amerikkaan edusti monelle aikalaiselle uutta alkua: vanhat synnit unohdettiin ja edessä oli uusi, kirkas tulevaisuus. Aivan samaa ei voi sanoa Assassin’s Creed III:sta, sillä vaikka se uudistaa, vanha painolasti vetää sitä peli peliltä enemmän alaspäin.

Windows 8 on laskeutunut keskuuteemme – ja Windows Phone 8 on sekin hiipimässä vauhdilla kohti. Suomalainen pelikehittäjä 10tons on ainakin jo täysin valmiina mukana, sillä firmalla on tarjolla jo seitsemän peliä Windows Store -kaupassa.

Elämä lennonjohtotornissa ei ole helppoa ja jos mokaat, niin se elämä oli sitten siinä. Onneksi samaa voi tehdä peleissäkin ja vähän pienemmällä riskillä. Mobiilialustoilla ja taskukonsoleilla on julkaistu jos jonkinlaista kevyttä lentokenttäsimuilua, mutta indiekehittäjä Feel There tekee saman vähän uskottavammin PC:lle julkaisemissaan astetta simumaisemmissa lennonjohtopeleissään.

Höpölehdet kehittivät eilen hirmuisen kohun tyhjästä havaitessaan, että suomalaisen Rovion Angry Birds -pelit vakoilevat käyttäjäänsä ja keräävät vaikka mitä tietoja. No, eihän se nyt ihan niin mennyt. Se on tietysti totta, että erittäin suuri osa mobiilisovellutuksista, oli se sitten kenen tahansa tekemä ja pelattiin sitten iPhonella, Androidilla tai tableteilla, kerää tietoja. Se on täysin luonnollista – ja jokaisen sovellutuksen kohdalla myös kerrotaan asennuksen yhteydessä mitä käyttölupia sille annetaan.
Eilinen uutinen: Kauhea melu tyhjästä: kyllä, mobiilipelit keräävät sinusta tietoja. Kuka muka yllättyi?