
Toukokuussa ensi-iltansa saavaa Iron Man 3:a pohjustetaan sarjakuvalla, joka julkaistiin eilen USA:ssa. The Iron Man 3 Prelude paljastaa muun muassa sen, missä Iron Man 2:sta tuttu Sotakone oli The Avengers -elokuvan tapahtumien aikana.

Toukokuussa ensi-iltansa saavaa Iron Man 3:a pohjustetaan sarjakuvalla, joka julkaistiin eilen USA:ssa. The Iron Man 3 Prelude paljastaa muun muassa sen, missä Iron Man 2:sta tuttu Sotakone oli The Avengers -elokuvan tapahtumien aikana.

Sarjakuvakäsikirjoittaja Warren Ellis on julkaissut uuden romaanin, jonka keskeinen elementti on outo huone täynnä menneisiin rikoksiin liittyviä aseita. Kirja esitellään seuraavassa trailerissa, jonka juontaa Wil Wheaton, ja jonka on kuvittanut Ben Templesmith ja ohjannut Jim Batt.

Stephen Kingin kirjaan pohjautuvan Carrie-filmatisoinnin oli tarkoitus saada ensi-iltansa kevätkaudella. Nyt elokuvan julkaisu on kuitenkin lykätty lokakuulle.

Hieman erilainen leivontaprojekti – omiin muotoihin sopivat keksirintsikat!

Uuden Doctor Who -kimaran ensimmäistä kumppania Rose Tyleria ei nähdä sarjan 50-vuotisjuhlajaksossa, vahvistaa hahmoa näytellyt Billie Piper.

Vuoden peli -setityksemme on nyt yhtä vaille valmis, sillä palkintonsa saa juuri nyt vuoden toiseksi paras peli. Se olisi samalla ehkä myös vuoden ristiriitaisin peli, mutta yhtä kaikki toimituksemme arvosti sen todella korkealle. Onnea siis Biowaren ja EA:n suuntaan, sillä vuoden toiseksi paras pelimme on Mass Effect 3.

Vuoden peli -gaalamme jatkuu. Eilen palkintonsa sai vuoden kolmanneksi paras peli, XCOM: Enemy Unknown. Oli aivan parista äänestä kiinni, ettei se päätynyt toiseksi parhaaksi peliksi, mutta niinpä ohi vain kiilasi eräs vuoden eniten puhuttaneista peleistä.

Sarjassamme ”keskitytään oleelliseen” Eidoksen PR-edustaja on vahvistanut netissä viime päivinä kiertäneet huhut, joiden mukaan lähiaikoina ilmestyvässä Tomb Raiderissa tulee olemaan jonkinlainen moninpelikomponentti.

Vuosi lähestyy loppuuaan ja toimitus valitsee vuoden suosikkipelejään. Yhteiset valinnatkin tehtiin, mutta niiden ohella jokainen kynnelle kykenevä sai nimetä vuoden omat suosikkipelinsä muiden mielipiteistä tai pelimausta piittaamatta.
Tehtävä oli yksinkertainen: jos peli julkaistiin vuonna 2012 Euroopassa ja sitä pystyi peliksi kutsumaan, se kelpasi listalle. Mutta sitten menikin vaikeaksi? Miten rajaat listan vain kymmeneen peliin, kun vaihtoehtoja riittäisi? Viimeisenä omat suosikkinsa listaa Heikki.
(Kuva: Bethesda Softworks / Skyrim) Olen pelannut Skyrimiä nyt noin 130 tuntia. Se ei ole paljoa verrattuna esimerkiksi pelisuunnittelija Ville Vuorelan 1000+ tuntiin, mutta omalla mittapuullani kuitenkin merkittävä pala peliaikaa. Olen porannut läpi päätehtävät, sisällissodan, vampyyrilisurin, kaikki kerhot sekä tietenkin paholaisten palvontaan liittyvän kaman. Skyrimissä paholaisten palvontaan voi nimittäin todella panostaa. Pelin maailma on synkkä […]

Kaukana ovat ajat, jolloin pisimmät elokuvat kestivät kaksi tuntia ja rapiat päälle. Nykyään elokuvateattereihin ei enää moisia piipahduksia tehdä. Kun elokuvaa katsotaan, sitä katsotaan sitten pitkään ja hartaasti.

Kaukana ovat ajat, jolloin pisimmät elokuvat kestivät kaksi tuntia ja rapiat päälle. Nykyään elokuvateattereihin ei enää moisia piipahduksia tehdä. Kun elokuvaa katsotaan, sitä katsotaan sitten pitkään ja hartaasti.