Osallistumisesta rangaistaan videopeleissä ja teatterissa

(Kuva: Yager / Spec Ops: the Line) Mitä yhteistä on Kristian Smedsin ohjaamalla musikaalilla 12 Karamazovia ja saksalaisen pelifirma Yagerin räiskinnällä Spec Ops: the Line? Molemmissa syylistetään katsojaa siitä, että hän osallistuu toimintaan teoksen määräämissä puitteissa. (Tässä jutussa pukkaa spoilereita molempiin teoksiin.) Helsingin Juhlaviikoilla esitetty 12 Karamazovia yrittää saada yleisöä mukaan esitykseen monella eri tapaa. […]

Skyrim-lisäri hevoshaarniskan kanssa taisteluun maailman turhimman rahareiän tittelistä

Jotkut saattavat muistaa vielä Elder Scrolls IV: Oblivionin hevoshaarniskakohun vuodelta 2006. Tuolloin muuten mainion pelin tehnyt Bethesda peri pikkusumman pelinsisäisestä hevoshaarniskasta, josta ei ollut käytännössä mitään hyötyä. Nyt Skyrimiin ilmoitettiin julkaistavan lisäosa Hearthfire, jonka avulla voi sisustella Skyrim-universumin asuntoaan uusiksi. Hintaa Xbox 360:lle ilmestyvällä äärimmäisen tarpeellisella lisärillä on 400 MS-pistettä, ja se ilmestyy 4. syyskuuta

Jonnet onnessaan – energiajuomajätti myös pelimaailmaan

Red Bull -energiajuomajätti astuu myös pelimaailmaan. Tänä talvena ilmestyy Red Bull Crashed Ice Kinect -peli Xbox 360:lle. Red Bull työstää peliä Microsoft Studiosin kanssa. Alamäkiluistelupeli on uusi aluevaltaus energiajuomistaan, jalkapallojoukkueistaan ja Formula 1 -tallistaan tutulle megakorporaatiolle. Löytyykö lajin MM-kakkonen Arttu Pihlainen pelistä myös jää nähtäväksi. Joka tapauksessa peliä voi pelata neljä pelaajaa samaan aikaan kotisohvalta […]

Pelitaito-projekti paheksuu shokkiuutisointia

Pelitaito on Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n viisivuotinen projekti, joka käsittelee lasten ja nuorten rahapelaamista sekä digitaalista pelaamista ja niiden ongelmia. Projektipäällikkö Inka Silvennoinen paheksuu peleihin liittyvää shokkiuutisointia. Mustavalkoinen ja pelaajia leimaava keskustelu on tuttua myös lasten ja nuorten pelihaittoja ehkäisevän Pelitaito-projektin projektipäällikkö Inka Silvennoiselle. ”Pelien leimaaminen ja yksipuolinen ongelmien korostaminen ei auta pelihaittojen ehkäisyssä, vaan voi […]

Odotettu räiskintälisäri syyskuussa

Ruotsalaisen DICE-pelistudion tekemän Battlefield 3 -pelin lisäosa Armored Kill ilmestyy syyskuun 25. päivä, sen julkaisija Electronic Arts on ilmoittanut. Battlefield 3 Premium -paketin omistavat pääsevät verkkoräiskimään jo syyskuun 11. päivästä lähtien. Mukana paketissa tulee uusia ajoneuvoja, aseita, karttoja ja uusi pelimuoto.

Leegio klassisia ykköspleikkaripelejä Vitalle – lista julkaistu

PlayStation Vita -käsikonsolille ilmestyy aimo kasa klassisia ykköspleikkarin pelejä heti, kun uusi päivitys käsikonsolille saadaan julkaistua. Meille pelaajille komein uutinen on siinä, että päivityksen pitäisi olla pihalla jo huomenna. Tämän myötä pelaajat pääsevät hakkaamaan yli sataa klassista PSonen peliä käsikonsolillaan ladattuaan ne ensin pikkurahalla PlayStation Store -kauppapaikalta. Tsekkaa lista alta! Cool Boarders SCEE Cool Boarders […]

Töllön zombisarja saa jatkoa pelimuodossa heti huomenna Amerikassa – eurojulkaisu oven takana?

Sarjakuvaan perustuva tv-sarja The Walking Dead  on meille suomalaisillekin tuttu, sillä kehuttu sarja näkyy myös paikallisilla kanavillamme. Sarjasta on tehty peliin. Episodimuodossa julkaistavan toimintaseikkailun kolmas osa ilmestyy yllättäen Pohjois-Amerikassa jo huomenna, sen julkaisija Telltale Games ilmoitti. Eurojulkaisusta ei ole vielä tietoa, mutta eiköhän sekin ole aivan oven takana väijymässä. Walking Dead -pelin kolmas episodi ilmestyy aiempien […]

Uncharted-leffa vähemmän yllättäen vaikeuksissa

Sonyn Uncharted-peliin perustuva elokuva tökkii tuotantovaiheissaan oikein kunnolla. Vuonna 2011 ohjaajan pallille istutettiin Neil Burger, mutta hänet on nyt syrjäytetty ohjaajan paikalta. Sitä ennen ohjaajan piti olla David O. Russell, mutta hän jättäytyi tuotannosta pois alkuvuodesta 2011. Myös käsikirjoitusta ollaan rustaamassa uusiksi. Kirjoittajiksi on tulossa parivaljakko Marianne Wibberley/Cormac Wibberley, jotka ovat käsikirjoittaneet esimerkiksi Nation Treasure […]

Nitistä pokemoneja nyt Borderlandsissa

Gearbox Softwaren tekemä ja 2K Gamesin julkaisema Borderlands on saamassa piakkoin kakkososan, mutta ykkösessäkin on vielä todella aktiivinen pelaajayhteisö. Eräät tässä yhteisössä eivät selvästikään pidä pokemoneista, noista keräilyvimmaisille uppoavista animeötököistä. Youtubessa käyttäjänimellä Nolahornets394 esiintyvä henkilö on tehnyt nimittäin Borderlandsin pc-versioon modin, jossa pääsee räiskimään hengiltä Pokemon-universumin ötököitä. Modin voit ladata tästä. Asiasta kertoi DSOGaming.

Pelilegendan kohua herättänyt zombimättö myy

Legendaarisen Suda51 -pelinkehittäjän Lollipop Chainsaw -zombitappopeliä on lähetetty jälleenmyyjille komeat 700 000 kappaletta, ja se on pelin julkaisijan Grashopperin kaikkien aikojen myydyin peli. Lollipop Chainsaw -pelissä seikkaillaan Juliet-huutosakkilaisella, joka joutuu zombihyökkäyksen keskipisteeksi. B-luokan elokuvia hyperaktiiviseen toimintaan sekoittelevaa peliä kritisoitiin paikoitellen naisia alentavaksi ja typeräksi, mutta ennakkohehkutuksella ja -varoittelulla pelin kököstä huumorista oli näköjään hyvätkin puolensa. […]

Suomalaispeli Tiny Troopers PC:lle ja Macille

(Kuva: Tiny Troopers, PC-versio) Kotkalaisen Kukouri Mobile Entertainmentin iOS:lle alkujaan julkaisema peli Tiny Troopers ilmestyi tänään myös PC:lle ja Macille. Tiny Troopersin tyylilajina on Cannon Fodderin hengessä tehty humoristinen pikku-ukkosota. iOS:llä peli on myynyt jo 200 000 kappaletta. Seuraavaksi suunnitelmissa on Android-versio. Tiltin arvostelu pelistä löytyy täältä.

FIFA 13 -pelin saavutukset selvillä – mukana entistä enemmän nettipelipeeloilun vastaanottoa

FIFA 13 -pelin saavutukset eli trophy listit on julkistettu. Sen kummempia yllätyksiä seassa ei ole, mutta ainakin Be a pro -yksinpelimuodon maajoukkuekutsu on iloinen yllätys. Sehän tarkoittaa luonnollisesti sitä, että uratilassa omalla ukolla pelatessaan pääsee jälleen tahoamaan tarpeeksi menestyneenä myös maajoukkueen riveissä. Huonona puolena meille pelisarjaa yksin tahkoaville on se, että listasta löytyy entistä enemmän […]

EA:n tusinaräiskintä ilmestyi fanin tekemänä lyhytleffana

Freddie Wong -niminen heppuli on pelaaja henkeen ja vereen – siitä osoituksena miehen oma Youtube-kanava, josta löytyy leegio erilaisia peliaiheisia pätkiä. Miehen viimeisin urakka oli EA:n julkaiseman, keskinkertaisen Army of Two -pelin toteuttaminen minileffamuodossa. EA luovutti hänelle jopa Army of Two -pelin mainosmateriaalia leffan tekoa varten. Hyvin tehty, Electronic Arts! Lopputuloksen voit nähdä ylhäältä. Asiasta kertoi […]

KOTOR 2 ilmaantui Steamiin!

Star Wars: Knights of the Old Republic II on ilmestynyt nyt Steamiin. Lisänimellä The Sith Lords kulkeva BioWaren peli on yksi modernin roolipelimaailman klassikoista, joka julkaisuvuotenaan kärsi aivan jumalattomista bugeista sun muista ongelmista. Nyt bugit lienevät se urheiluselostajien suosima termi eli voitettu kanta, joten seikkailu on sujuvaa ja komeaa – ja tarinahan on yhä silkkaa terästä. […]